Kaaoksen kirosanoja

Hyvä hoitaja, kohtele minua niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan

Sain kerran opiskelijana töissä sanomista siitä, kun vaihdoin asiakkaalta aluslakanan ja peittoliinan, vaikka pelkkä aluslakana oli näkyvien ulostetahrojen peitossa. Hyvä hoitaja, jos ulostaisit omiin lakanoihisi vahingossa, vaihtaisitko pelkän aluslakanan, vai myös kaiken muun? Ärsytyksissäni kellotin aikaa töissä peittoliinan vaihtoon: 25 sekuntia.

Entäs se kerta, kun opiskelijana kuuntelin, kun kahvitauolla nauroitte sille, miten erään asiakkaan korvassa on ollut koko päivän pottumuusia? Hyvänä hoitajana keskeytin kahvitaukoni heti ja kävin siistimässä asiakkaan. Vitsailitte opiskelijan innokkuudella. Jumalauta.

Hyvä hoitaja, olet varmaan tasan yhden ainoan kerran pyyhkinyt huonosti oman takapuolesi. Se kutittaa ja tekee epämukavan olon. Parhaassa tapauksessa asiakkaasi alkaa raapia kutinaa. Laiskuus tekee kiireen. Samoin, kuin jos teet aamupesut/hammashuollon/you-name-it huonosti, tulee ongelmia. Tulee lisää töitä: voiteita ihottumaan, hautuneiden iho-osioiden hoitoa ja kaikkea sellaista. Huonosti tehty työ näkyy seuraavassa työvuorossasi, lisätöinä.

Miten toimitaan silloin, kun asiakas raivostuu sinulle? Tarraa lujasti kiinni käsistä ja yrittää lyödä sinua?
No ei ainakaan huudeta provosoivasti takaisin. Luojankiitos, joku kertoi sinusta esimiehellesi. Sinä, joka raivostuit asiakkaallesi, niin tiedä, että muistisairauden takia ihminen ei aina ymmärrä omaa käytöstään. Sinä hoidat muistisairaita. Sinun pitäisi olla ammattilainen.

Ymmärrän toki, että kaikki asiakkaat eivät yksinkertaisesti aina anna tehdä kaikkea. Ymmärrän, mitä tarkoittaa itsemääräämisoikeus. Ymmärrän tästä kaiken. Mutta sitä en ymmärrä, että työ tehdään huolimattomasti, niin että asiakas joutuu elämään paskassa, niin kirjaimellisesti kuin vertauskuvannollisesti.

Entä työ-yhteisön hyvinvointi? Kiusaamista, varsinkin opiskelijoita kohtaan, ja loputonta paskanpuhumista seläntakana. Alleviivataan ne opiskelijat. Sinä huono hoitaja, minä näin, kun sinä itketit ohjauksessasi ollutta opiskelijaa. Ei olisi tarvinnut moittia kaikkien edessä häntä niin. Virhe oli sitä paitsi sinun. Sinun olisi pitänyt neuvoa häntä paremmin. Sinä ohjaat opiskelijaa. Sinä olet vastuussa hänestä. Hyvät hoitajat, kiitos kun ympäröitte halauksin kyseisen itkevän opiskelijan.

Ollessani hoitoalan työharjoittelussa, kotonani sattui jotain dramaattista, ja kerroin työpaikalla eräälle hoitajalle asiasta. Mutta…

Oliko sinun pakko ottaa asia esille kymmenen muun henkilön läsnäollessa työpaikan tiimipalaverin jälkeen, varsinkin kun asia ei liittynyt työntekooni millään lailla?

Pahinta ehkä koko työharjoittelun aikana oli, kun minua (opiskelijaa) kiellettiin kirjaamasta asiakasta koskevaa asiaa ylös. Kirjasin kielletyn asian, ja kerroin kaikille näkemilleni työntekijöille havainnoistani. En jättänyt yhteystietojani sijaisuuksia varten harjoittelun loputtua, koska liian moni työntekijä myötäili hyshys-asiaa.

Ymmärrän, että minulla ei ole vielä vuosikymmenien kokemusta työstä. Ymmärrän asemani opiskelijana. Pyydän apua, kuten olenkin pyytänyt monet kerrat. Painotan toki, että olen kohdannut myös teitä hyviä hoitajia. Te opetatte ja autatte minua. Te hoidatte asiakkaanne kunnialla. Te ette hermostu, kun kysyn minne kellonsuuntaan kipulaastari vaihdetaan. Toki väsymyksessäni huomasin, että kello pyörii vain yhteen suuntaan, mutta koska olin tilanteessa epävarma, kysyin sinulta. Se kertoo siitä, että välitän. Minulla oli huonosti nukuttu yö takana. Ymmärrän, jos sinullakin on ollut huonosti nukuttu yö takana.

Mutta.. Turha luullakaan, että sinä huono hoitaja opettaisit minut jättämään vanhuksen yksin, pottumuusit korvassa! Tai katsomaan vierestä, kun toista kohdellaan kaltoin. Tai opettaisit minut jättämään kirjaamatta asioita. Minä olen hyvä hoitaja. Minusta tulee hyvä hoitaja.

 

-Satu

Satu Perkkio

Olen äiti, sote-alan opiskelija ja esikoiskirjailija. Yllytyshullu ja vähän kaheli tietty. Leijonaemo ja kaaoksen hallitsija. Aikamoinen suorittaja ja kreisiniistäjä. PMS-paholainen ja vähän tuuliviiri.

Kaaoksen kirosanoja -blogi käsittelee aiheita laajalla skaalalla: missä nyt milloinkin palaa. Arkea, suhteita, musiikkia, ihmisiä ja ilmiöitä.

Related Articles

Close