Kaaoksen kirosanoja

Tosielämän déjà vu – Eikö tämä jo riittäisi?

Tiedätkö sen tunteen, kun tulee se déjà vu-hetki? Se, kuinka olisit jo elänyt saman asian aiemmin?

Tällä kertaa se iski päin näköä ihan livenä. Se ei ollut unta, eikä mitään hiton dejavuuta. Havahdut samaan ääneen, kuin puoli vuotta sitten. Lits, lits, läts, läts. Vettä siellä ja muu muu täällä, siellä muu, täällä veet, joka puolella veet-veet. Hetkeä ennen kaaosta olimme laulaneet Piippolan vaaria, ilman huolen häivää.

Kaivelin puhelimen yhteystietoluettelosta päivystävän talkkarin numeron ja itkin puhelimeen: ”Meillä on taas yks saatanan tulva täällä.” Toki asian olisi voinut sievemminkin sanoa. Järkytykseltäni en vain kyennyt kiroilulta parempaan. Juoksin yläkertaan. Haukuin naapurin. Juoksin alakertaan. Kuivasin lattiat. Soitin perheelle. Laitoin isännöitsijälle viestin: ”Yläkerrassa sammuttiin taas suihkuun. Jos muistat, niin 6kk sitten meillä oli sama juttu. Laitoin asuntohakemuksen. Voitko soittaa mulle aamulla. Ei tää oo todellista.” Vesivahinko. Neljävuotiaan lohduttavat sanat: ”Mutta äiti hei, me voidaan mennä taas uuteen kotiin. Kato äiti, enää ei tuu vettä katosta. Ei tarvi olla surullinen.”

Déjà vu-fiilis ei kuitenkaan loppunut. Viime vesivahingon muuttohässäkässä pakkasin miehen romut omiin muuttolaatikoihin. Tälläkin shitstorm-kerralla tilanne on sama, paitsi muuttolaatikot ehdittiin pakata viikkoa ennen vesivahinkoa. Onko tämä universumin tapa kertoa minulle, että on aika muuttaa, vai vaihtaa se mies lopullisesti? Tuleeko minun kotiin tästä lähtien aina vesivahinko eron koittaessa, tai toisinpäin? Luojankiitos mikään muu ei ole toistaiseksi hajonnut (tsek edellinen kerta: http://sabotage.fi/kaaoksen-kirosanoja/ei-kahta-ilman-kolmatta).

Kodin ja parisuhteen hajoaminen ei toisella kierroksella rikkonut psyykettä tai astioita. Olen säästynyt Cheekiltä ja töistä tarvitsin vain yhden vapaapäivän asioiden järjestämistä varten. Alkujärkytyksien jälkeen on lähinnä naurattanut. Toki sekin voi kertoa jonkinmoisesta mielenvikaisuudesta, että huutonauraa tilanteessa-kuin-tilanteessa. Varsinkin siinä tilanteessa, kun naurat itsesi kipeäksi tiukassa työhaastattelussa, luullen haastattelijaa psykiatriksesi. Pikkuhiljaa näihin arjen kaaostilanteisiin on helpompaa suhtautua. Töitäkin sain. Mutta eikö tämä jo riittäisi? Puolen vuoden aikana kaksi vesivahinkoa kotona tekee karmean syviä otsaryppyjä.

Toisaalta näen omassa elämässä hirmuisesti positiivista – paljon on tullut myös tilalle. Suoritin yhden opinto-osuuden loppuun ja huutonaurusta huolimatta sain niitä töitä omalta alaltani. Sain ihan huipputekijän kirjan kansikuvalle. Olen saanut tutustua moneen hyvään tyyppiin. Olen saanut paljon. Olen menettänyt yhtä paljon.

Onko tämä kaikki vain osa elämän kiertokulkua? Kun saat jotain, niin joudut luopumaan jostain? Tai positiivisemmin ajateltuna: Kun luovut huonosta, saat parempaa tilalle?

-Satu

Ps. Donporo900 suunnittelee parhaillaan Patologisen valehtelijan muistelmat -kirjan kansikuvaa! Oskari Tuohimaan teoksia voi käydä ihailemassa:

Facebook: https://www.facebook.com/donporo900/

IG: https://www.instagram.com/donporo900/

Tags

Satu Perkkio

Olen äiti, sote-alan opiskelija ja esikoiskirjailija. Yllytyshullu ja vähän kaheli tietty. Leijonaemo ja kaaoksen hallitsija. Aikamoinen suorittaja ja kreisiniistäjä. PMS-paholainen ja vähän tuuliviiri.

Kaaoksen kirosanoja -blogi käsittelee aiheita laajalla skaalalla: missä nyt milloinkin palaa. Arkea, suhteita, musiikkia, ihmisiä ja ilmiöitä.

Related Articles

Check Also

Close
Close