Kaaoksen kirosanoja

Toys from hell

Melkein jokaiseen lapsitalouteen ostetaan nykypäivänä leluja. Niitä saatanallisia, väriseviä, äänteleviä, soivia ja laulavia leluja. Papat ja mummot, kummit ja kaverit valitsevat sen äänekkäimmän lelun yksivuotislahjaksi, ja vinkkaavat silmää kertoessaan ajatelleen juuri sitä, kuinka vanhemmat joutuvat kuuntelemaan i-ha-haa-ta joka helvetin päivä tästä edes.

I-ha-haa:t, pii-paa:t, ”punainen, sininen, keltainen”-lelut, ”ympyrä, pyöreä, kolmio”-lelut ja loputtomat lastenlaulut ajavat vanhemmat tietyn ajan jälkeen siihen pisteeseen, ettei uusia pattereita enää osteta kyseisiin vekottimiin. ”Se on rikki”, on helpompi selittää taaperolle, kuin se, ettei sitä meteliä enää kestä kuunnella. Siitäpä vinkki teille kummitädeille ja -sedille, sekä mummoille ja papoille: tuokaa uusia pattereita näihin paholaisen keksintöihin, mikäli haluatte vielä jekkuilla vanhempien pään menoksi.

Tuijottavat nuket ja nallet, sekä keskellä yötä itsekseen soivat lelut saavat tämän mutsin yksinollessaan hermoraunioksi. Ehkäpä mä katsoin itse pienenä Toy Storyn useamman kerran, ja heti perään varhaisteininä kasan kauhuleffoja, joista jonkinlainen yhteenlaskettu trauma sitten syntyi. Kuka tietää.

Listaan voidaan lisätä myös mielettömiä määriä vammoja aiheuttaneet leegot ja pikkuautot. Näitä leluja löytyy satunnaisesti myös kengistä ja vessanpöntöstä.

Sitten päästäänkin niihin itse-kasattaviin leluihin: tänään oli niin karmea kasaamis-ketutus, kun piti saada yks parkkihalli käyttöön 3,5-vuotiaalle. Vanhempana tein pari virhettä tietysti, koska kukaan meistä ei ole täydellinen: parkkihallin rakentaminen aloitettiin lounasaikaan. Lounaan jälkeen nukutaan yleensä päiväunet, joten soppa oli jo siinä vaiheessa valmis.

Kiukku kasvoi tasaista tahtia niin aikuisilla, kuin lapsellakin, koska tämä parkkihalli sisälsikin 1000 osaa, 100 tarraa ja 10 ohjekuvaa. Ipanan uhmaillessa talon miespuolinen aikuinen vetäytyi klo 13 nauttimaan yhden kasaus-oluen. Hermot meni myös äidillä, sillä onnistuin rikkomaan yhden osan, kun se hiton palikkatornipaska ei suostunut yhteistyöhön. Kasaus-oluen nauttinut mies hyppäsi tilalleni, kun minun piti lähteä hermosavuille.

Muistellessa niitä hetkiä, kun olen ostanut lapselleni joululahjoja, ja leluja yleensäkin, en muista valinneeni ainuttakaan ääntävää lelua. Silti meillä on talo täynnä niitä. Mutta ääniinkin tottuu, varsinkin lapsiperheessä. ”Kyllä maailmaan ääntä mahtuu”, tokaisi eräs tuttu mummo.

Lopuksi vielä kuva siitä, kun tutulla isämiehellä meni hermot suklaamunaan.

”I hope you rot till Easter and burn in hell.”

Tags

Satu Perkkio

Olen äiti, sote-alan opiskelija ja esikoiskirjailija. Yllytyshullu ja vähän kaheli tietty. Leijonaemo ja kaaoksen hallitsija. Aikamoinen suorittaja ja kreisiniistäjä. PMS-paholainen ja vähän tuuliviiri.

Kaaoksen kirosanoja -blogi käsittelee aiheita laajalla skaalalla: missä nyt milloinkin palaa. Arkea, suhteita, musiikkia, ihmisiä ja ilmiöitä.

Related Articles

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close