Kaaoksen kirosanojaNyt!

Ylisuorittajan stressikuolema

Katson opiskelutehtäväni ensimmäistä kysymystä. Helppoa, kuin mikä. Päädyn kirjoittamaan ensimmäiseen kysymykseen kolmen (-kuuden) sivun mittaisen selostuksen, jossa käyn läpi kaiken olemassaolevan tiedon, ja lisään omat kommenttini loppuun. Aikaa menee kaksi tuntia. Selaimestani löydän kymmeniä avoinna olevia välilehtiä. Googlen hakuhistoria pursuaa aiheeseen liittyviä asiasanoja. Katson tehtävää uudelleen. Editoin pilkkuvirheet ja typerät lauseet. Korjatessa menee tunti. Jäljellä on 9 kysymystä. Petyn itseeni. Tuntuu, etten saa ikinä tehtyä koulutehtävää loppuun. Ahdistun ja stressaan. Koulussa huomaan, että muut ovat vastanneet kolmella lauseella kyseiseen kysymykseen. Ylisuoritan.

Mun ylisuorittamisen jalo taito alkoi jo yläasteella. Jonkinlainen trauma varmaan syntyi, koska mua kiusattiin yläasteen loppumetreillä. Muistan, kun päätin silloin: ”Nyt keskityn vain kouluun, enkä mihinkään muuhun. Mun on pakko päästä pois Kempeleestä.” Mun pahimpaan pelkoon oli jokseenkin realistinen ratkaisu. Opiskelin ja opiskelin, jotta pääsisin viereiseen isompaan kaupunkiin lukioon. Pahin pelko olisi ollut jäädä samaan kaupunkiin niiden kanssa. Peruskoulun päättötodistus onkin aika kaunista katseltavaa: pelkkiä hyviä ja kiitettäviä.

Pääsin heittämällä läpi juuri siihen lukioon kuin halusinkin. Yläasteen opinto-uurastus tuntui kantavan hedelmää, koska sain tarvitsemani uuden alun uudessa koulussa ja pääsin eroon kiusaajista. Käteen jäi silti se ylisuorittaminen. Sama suorittaminen jatkui lukiossa. Kursseista sateli kiitettäviä. Jos jokin kurssi ei tuntunut onnistuvan, niin jätin sen kesken. Kävisin sen myöhemmin, kunhan saisin opiskeltua kunnolla.

Ylisuorittaminen ajoi mut jo lukio-aikoina stressin äärirajoille, ja lopulta äärirajojen yli. Ylisuorittamisesta puhkesi masennus, joka ei ympäristötekijöiden myötä hellittänyt moneen vuoteen. Lukiosta puuttuu edelleenkin viisi kurssia. Jonkin verran olen kuitenkin oppinut näistä traumoista. En enää haaveilekaan lukion loppuunsuorittamisesta. Tärkeintä tällä hetkellä on selvitä ammatillisista opinnoista ja lapsiperhearjesta, sekä muista projekteista. Stressi ja kiire tekee välillä semmoisen olon, kuin tukehtuisi. Tekisi mieli hengittää välillä opiskeluvapaata ilmaa. Toisaalta paikoillaankaan ei osaa olla. Ahmin projekteja enemmän ja enemmän, ja syytän siitä luonnettani. Sitten kun projekteja on sata, koulua tuhat ja aika on miinuksen puolella, ja kun kuvioihin tulee vielä se ylisuorittaminen, on soppa aikalailla ylikypsä. Potaatit menee ihan mössöksi.

Jotkut sanovat ylisuorittamista jopa yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Töihin tullaan puolikuolleena, kuntosalille lähdetään särkylääkkeen voimin ja lapsia kasvatetaan pakonomaisesti vedoten jokaiseen aiheesta kirjoitettuun opukseen tai ohjeeseen. Ylisuorittamisen eri muotoja voit löytää työn, opiskelun, suhteiden, kodin sekä harrastusten maastosta. Pitkällä tähtäimellä ylisuorittaminen luo stressiä ja jatkuessaan myös muita vakavia sairauksia.

Kokemuksesta tiedän, että tästä ominaisuudesta on hiton vaikea päästä eroon. Suorittamisesta tulee ongelma viimeistään silloin, kun tuntee kuolevansa stressiin. Tyypillistä on myös jatkuvien tehtävälistojen tekeminen, sekä niistä ahdistuminen. Onko meille ylisuorittajille milloinkaan mikään tarpeeksi? Täytyykö aina yrittää vetää 100%-panostuksella? Miten näiden jatkuvien paineiden alla muistaisi ja ehtisi levähtämään?

Kirjoitin tämän tekstin alusta uudelleen lähemmäs kymmenen kertaa. Muokkasin valmista tekstiä lähemmäs viisikymmentä kertaa, korjaten juurikin niitä tyhmiä lauseita ja sanamuotoja. Ja mitä tästä tekstistä edes tuli? Tuskin mitään elämää mullistavaa. Ei mitään niin suurta, että siihen olisi kannattanut käyttää kaikki se aika. Tämän virkkeen lauseisiin meni yli tunti. Tekisi mieli korjata niitä vieläkin. Ylisuoritan.

Oletko ylisuorittaja? Koetko ylisuorittamisen ongelmaksi? Kerro kommentointiosioon tarinasi ja mahdolliset vinkkisi ongelman ratkaisemiseksi.

Kommentoijien kesken lupaan arpoa jotain stressiherkkuja, sekä virtuaalisen jaxuhalin.

-Satu

Tags

Satu Perkkio

Olen äiti, sote-alan opiskelija ja esikoiskirjailija. Yllytyshullu ja vähän kaheli tietty. Leijonaemo ja kaaoksen hallitsija. Aikamoinen suorittaja ja kreisiniistäjä. PMS-paholainen ja vähän tuuliviiri.

Kaaoksen kirosanoja -blogi käsittelee aiheita laajalla skaalalla: missä nyt milloinkin palaa. Arkea, suhteita, musiikkia, ihmisiä ja ilmiöitä.

Related Articles

Close