Lillin elämää

Muurien suojaa. Sodan viemää.

 

”Kun pyryttää ja pajutkin taipuu. Kinosten alle hautautuu. Täytyy olla lujasta luusta, että selviytyy. Hangen alla paine kasvaa. Kestänkö sen mitä vaaditaan? Rakas, onneks sä oot siinä..”

Taustalla kuuluu Stellan Häävalssi, kun pohdin mitä on olla erossa siitä tärkeästä ihmisestä, jota et saa koskettaa silloin, kun haluat. En uppoudu nyt omaan elämääni vaan kahteen toisistaan poikkeavaan elämään ja kokemukseen. Tulen kertomaan teille kaksi tarinaa, ensimmäisen nyt heti.

Ne ovat erilaista, mutta kummassakin sama ikävä elää mukana arjessa päivästä toiseen. Kummassakin toisen tuomitseminen on liian helppoa. Aina rakkaus ei anna kulkea helppoa tietä.

Ikävä sotilaan puvussa
Yksi uneton yö taas takana, ikävöiden. Niilo lähti kuukausi sitten rauhanturvaajaksi ja Vilma jäi Suomeen pitämään perhettään pystyssä.  Kaksi pientä pojankoltiaista ja rivarinpätkä.  Päivät ovat vilkkaita ja poikien kanssa touhutessa ikävä helpottaa. Illat ovat pahimpia.
Niilo oli miettinyt jo vuosia, että haluaisi päästä rauhanturvaajaksi. Puolessa vuodessa hakemuksesta Niilo sai tiedon hyväksymisestä. Vuosi erossa. Vilma ei ollut yhtä innoissaan, kuin Niilo. Ei tämä ollut Vilman valinta, jäädä kotiin ikävöimään. Hän ei voinut kuitenkaan kieltää Niiloa toteuttamasta haavettaan. Lupasi tukea ja odottaa.
Vilma ja Niilo soittelevat toisilleen ja kirjeet kulkevat postissa, ei niin kätevästi. Kirjeet ovat täynnä ikävää ja kertomuksia päivän tapahtumista. Vilmalla tulostin on ahkerassa käytössä, hän pyrkii laittamaan pojista paljon kuvia kaukana olevalle isälle.
Illat ovat kylmiä ja aamut ankeita, kun ikävä yrittää murskata. Jatkuva pelko siitä, että tuleeko rakas kotiin enää. Jos reissulla käykin jotain. Kaikesta huolimatta Vilma on ylpeä miehestään. Ei monista ole lähtemään niihin oloihin, ja jättämään perhettä kotiin. Onhan se suuri riski ja moni läheinen tuomitsikin Niilon, kun tämä päätyi jättämään perheen vuodeksi. Mitä sitä tuomitsemaan? Jossain tuolla avuntarve on suuri, Niilo koki kykenevänsä auttamaan, joten miksi ei?
Päivät kuluivat ja enää puoli vuotta jäljellä, kun Niilo tulee kotiin. Tuntuu, että päivät matelevat hitaammin, mitä lähemmäs kotiintuloa päästään. Kirjeet vähän helpottavat tuskaa, koska niitä voi lukea aina, kun ikävä iskee kovimmin. Reitti ovelta postilaatikolle on lähes kulunut puhki. Pojatkin ovat oppineet, että päivässä pitää monta kertaa tarkkailla postilaatikkoa, jos se iskä olisikin siellä. Ihana kolmevuotiaiden kaksosten ajatusmaailma.
Kyyneleet virtavat Vilma poskille, kun oma ihana sotilas näkyy lentokentällä. Halauksista ja suudelmista näkee sen syvän kaipauksen päättymisen tuoman helpotuksen. Pojat hihkuvat vieressä onnesta soikeana, mutta hieman jännittäen. Isi on ehtinyt vieraantua vähän. Vielä he tottuvat ja lähentyvät jälleen isänsä kanssa vielä.. Hetki on täynnä rakkautta, viimein perhe on taas koossa. Nyt kaikki on hyvin.
Tags
Close