Lillin elämää

Saisit pysyä poissa – Herra Fibromyalgia

Mä tiedän, että teitä on muitakin, jotka elävät arkea jossa fibromyalgia on mukana askelissa. Välillä arki sen kanssa tuskastuttaa. Joskus tekisi vaan mieli huutaa ja heittää koko oireyhtymä romukoppaan, mutta eihän se onnistu. Se on ja pysyy. Ilmestyy aina silloin, kun vähiten sitä kaipaisi. Harva tietää koko kipu- ja uupumusoireyhtymästä mitään, joten siksipä voisin jakaa teillekin tämän kirjeen, jonka kirjoitin herra Fibrolle.

Älä tule, hyvä Fibromyalgia!

Elämä tuo mukanaan miljoona aihetta stressiin, stressiherkälle etenkin. Pitää hoitaa kotia, muistaa käydä kaupassa, tehdä työt ja yrittää leikkiä kasvatuksen kaikkitietävää. Mut just sillon, kiireisen arjen ja stressin täyteisten päivien kaveriksi saan kutsumattoman vieraan, sinut herra Fibromyalgia.

Maanantaiaamu ja sängystä noustessa sinä olet taas kangistamassa jalkoja ja sumuttamassa mun aivoni sumuisiksi. Kuinka saada nämä sukat jalkaan, kun kroppa on kankeampi kuin rautatanki. Keikkuen heikkuen ne on taas tänäkin aamuna jalassa, parin tasapainoilu yrityksen jälkeen. Hyvä! Josko menisi ja laittaisi aamukahvit tulemaan.

Pahimpina aamuina, kun meen keittiöön, sä oot tyhjentäny mun muistitikun. Esimerkiksi tänä aamuna. Mitä siellä keittiössä pitikään tehdä? Aivan! Kahviahan se oli. Otan pannun käteeni. Ohops, elä vaan nyt tipu kädestä. Jumankauta! Veit mun voimat muistitikun mukana. Oliko pakko? Okei, jatketaan. Vedet on keittimessä ja purut annosteltuna. Mut unohtuikohan jotain…suodatinpussi. Alotetaanpas alusta. Oot tehnyt tän saman mulle ennenkin, mutta miksi ihmeessä?

Tänään oli taas tärkeitä hoidettavia asioita ja sä veit sen mun muistitikun. Onni on, että mä kirjotin ne ylös, ähäkutti! Joten hommat hoituu tältä päivältä sujuvasti. Voitin siis tän erän.

Pitäis varmaan kävelyä harkita, kun ulkona paistaa aurinko ja työtkin on pulkassa. Onneksi kankeuden kävit jo ottamassa pois jaloistani. Olis ollu kiva, jos et ois tuonu tota jumalatonta päänsärkyä tilalle. Miks sä teet tommosia jäyniä? Ei sitte, ei mennä kävelylle. Joku vois tähän todeta, et se raitisilma tai särkylääke vois auttaa. Ja mä vastaisin sille, ei ne auta. Kokeiltu on. Tunnen, että tää on taas niitä sun tepposia, eikä raitisilman kaipuuta, sen tunnistaa kyllä.

Olis kiva, jos nää päivät ei ois aina täynnä sumua, kipua ja kaikkea tätä tyhmää sontaa. Tänäänkin tässä istuin sohvalla ja yritin jutella mun murrosiässä painivan lapsen kanssa, mut lauseet jäi välillä kesken. Arvaapa miks! No sä taas tökkäsit mua jollain, ja hermoissa asti tuntu kipu. Mä välillä mietin, onks sulla semmonen woodoonukke, millä leikit leikkejäs. Se on ehkä susta hauskaa, mut oikeesti, ei meistä sun uhreista.

Voihan väsymys. Vaikka mähän nukuin kyllä hyvät yöunet. Ainaki luulin niin. Vai nukuinko? Tätä jatkunu jo monta päivää. Oikeastaan siitä lähtien, kun mun elämään hyppäs pitkästä aikaa kaveri, nimeltä stressipeikko. Ja mä kyllä tiedän, että se on sulla se hiekkapussi. Veit sen taas siltä nukkumatilta. En ymmärrä mikä siinäki leikissä susta on niin hauskaa. Nauratko sä siellä mun haukottelulle ja unenpöppörössä urpoilulle? Hä? Muut luulee, että mä oon laiska. Joten, voisitko antaa sen hiekkapussin takas sille, jolle se kuuluu. Nukkumatille. Mä tiedän, et monilla muillaki on nauru kaukana tuosta sun hiekkaleikistä.

Sä tuot monien arkeen aivan liian paljon haasteita noilla sun tempauksillas. Mä oon melkein satavarma, etten puhu vain omalla suullani, kun pyydän sua lopettamaan kaikkien kiusaamisen ja painumaan sinne, minne aurinko ei paista. En tiedä missä se paikka on, mut toivon sen olevan toooooosi kaukana täältä. Ja mä en vitsaile.

Oot varmasti ihan ok heppu, mut sulla on vaan maailman rasittavimmat leikit. Joten nyt ystävällisesti pyydän, voitko lopettaa?

Ystävällisin terveisin

Yksi uhreistasi”

Tags

Related Articles

Close