Lukijan tarinat

”Varastin elääkseni” – lukijan tarina

 

 

– Koko tilanne sai alkunsa kun lapseni olivat vuoden ikäisiä, nyt 36-vuotias Salla muistelee kääräisten neuletakkia paremmin ympärilleen. Hento, lähes hauras nainen istuu Espoolaisen rivitalokolmion keittiössä, olohuoneesta kuuluu lasten naurua.

Salla tuli raskaaksi suunnitellusti, hän oli kihlattunsa kanssa haaveillut vauvasta jo pitkään. Kun molemmilla oli vakituiset työpaikat ja taloustilanne oli turvattu, oli vihdoin otollinen aika perheen perustamiselle.

– Tilanne oli kaikilta osin täydellinen, asuimme kylläkin vuokralla mutta pääkaupunkiseudulla hinnat ovat niin korkeita, ettei omistusasunto olisi kuitenkaan ollut ajankohtainen vielä pitkään aikaan.

Odotettu raskaus sai alkunsa nopeasti, ja syksyllä 2007 syntyivät täyden kympin kaksostytöt. Pariskunnan onni oli ylimmillään, mutta tilanne muuttui nopeasti.

– Työskentelimme samassa yrityksessä, joka meni konkurssiin. Emme olleet kumpikaan kerenneet vielä olemaan työssä vuottakaan, ja rahatilanne muuttui hyvin nopeasti erittäin huonoksi.

Tiukka taloudellinen ahdinko ajoi pariskunnan riitakierteeseen josta he eivät enää tunteneet ulospääsyä, ja he erosivat tyttöjen ollessa vain 8 kuukauden ikäisiä. Salla kertoo oppineensa pärjäämään ja uskoi että kovalla tahdolla selviäisi tästäkin. Hyvin lähteneen alun jälkeen tyttöjen isä muutti työn perässä pohjoisiin, eikä ole tavannut tyttäriään enää vuosikausiin.

– Alkuun kaikki näytti ihan hyvältä, sain työpaikan siivousfirmasta ja tytöt pääsivät mukavaan päiväkotiin.

Hyvin pian Salla sai kuitenkin huomata, että rahat eivät riittäneet, vaikka miten kituutti. Apua ei herunut viralliselta taholta, ja vähäisillä läheisillä ei ollut mahdollisuutta lainata.

– Toinen tyttäristäni alkoi sairastelemaan paljon, hän sairastelee edelleen.Mutta siitä se kierre alkoi. Jouduin jatkuvasti lykkäämään eräpäiviä, saatoin itse olla syömättä kaksikin vuorokautta, hän huokaisee.

Sitten tuli syksy 2008. Salla oli siivoamassa toimistorakennusta perjantai-iltana, viimeisimmän kunnon aterian hän oli nauttinut keskiviikkona ja olo tuntui kammottavalta. Toimiston keittiössä hän löysi itsensä tuijottamasta jääkaappia, ja ennen kuin hän ehti ajatella enempää, hän oli jo avannut sen.

– En ole koskaan, koskaan ennen varastanut. Mutta tuolloin koin sellaisen ahaa-elämyksen, että mä varmaan oikeasti kuolen. Että tämä on nyt mun ainoa vaihtoehto, Salla painottaa.

Salla tyhjensi jääkaapista viikonlopun aikana vanhaksi menevät ruoat ja vei muassaan kotiin. Se tuntui lähes juhla-aterialta, vaikka huono omatunto kolkuttikin. Tuo hetki oli kuitenkin käännekohta.

– Ensin jatkoin ruoan varastamista, lähinnä asiakkaiden kodeista tai työpaikkojen jääkaapeista.

Seuraavaksi olivat vuorossa kaupat. Kun hän ensimmäisen kerran käveli kassan ohi, ja rattaiden alaosassa oli piilossa kaksi litraa maitoa sekä paketti jauhelihaa, olo oli kuin suurrikollisella. Salla kuitenkin painottaa, ettei omasta mielestään koskaan varastanut turhaan, vaan tarve oli aina aitoa. Hän ei maksanut itselleen kampaamokäyntejä tai hemmotteluja.

– Ainoa hemmottelu jonka niillä rahoilla hankin, oli tytöille jotain. Muuten tämä toiminta mahdollisti sen että meillä oli vatsat täynnä ruokaa ja siistit, ehjät vaatteet.

Varastelusta tuli nopeasti viikoittaista. Hän varasti ruokaa, vaatteita ja jopa särkylääkkeitä. Muutaman kerran hän varasti myös kukkaron tai käsilaukun. Nainen ei osaa arvioida miten paljon on hänen varastamiensa tavaroiden yhteissumma, mutta muistelee valinneensa aina edullisimmat tuotteet. Kun tytöt tarvitsivat toppahanskat, laukkuun livahtivat merkkihanskojen sijaan edullisimmat mahdolliset hanskat. Teot tuntuivat vähemmän pahoilta, kun ei valinnut kalleinta mahdollista. Vain yhden kerran Salla lähes jäi kiinni kaupassa, mutta pääsi puhumaan itsensä ulos tilanteesta.

– Olin ottanut laukkuuni pipon toiselle tytöistä, ja kassan jälkeen vartija pysäytti  minut ja vei sivummalle. Pidin pintani ja hoin vain, että ajatuksissani olin laittanut kun nämä tytöt niin valvottavatkin.

Vartija päästi Sallan menemään, ja tuon päivän jälkeen nainen ei ole jalallaan astunut kyseiseen kauppaan. Hän kuitenkin huomasi, että useissa kaupoissa häntä alettiin pitämään silmällä ja vartijat kulkivat lähes kintereillä. Myös työpaikan hän oli vähällä menettää, kun erään asiakasyrityksen työntekijät alkoivat ihmetellä huvenneita ruokatarvikkeita.

– Minulta kysyttiin asiasta useita kertoja, mutta pysyin kannassani ja sanoin etten tiedä asiasta mitään. Olin hyvä työntekijä, joten jäin nopeasti epäilyksien ulkopuolelle.

Herättämänsä huomion jälkeen hän ei enää varastanut mitään kyseisestä paikasta, ja asia jäi unholaan joten kukaan muukaan ei joutunut vastuuseen hänen teoistaan.

Piste varastelulle tuli keväällä 2010, kun Salla tapasi nykyisen puolisonsa. Hän kokee sen olleen pelastus.

– Olen kertonut puolisolleni kaiken, aivan kaiken. Hän oli hyvin järkyttynyt, mutta toisaalta ymmärsi.

Sallan mukaan menneitä aikoja ei ole ikävä, mutta toisinaan tulee edelleen rikollinen olo, kun kaupassa vastaan astelee vartija. Yhden asian hän kuitenkin alleviivaa:

– Tekisin uudelleen sen kaiken. Me emme olisi pärjänneet ilman, emme todellakaan. Sen ansiosta mitä tein, lapsillani on ollut suhteellisen normaali lapsuus.

 

 

Nimet muutettu yksityisyyden takaamiseksi.

Tags

Related Articles

Close