Mahdottomuuksia ennen aamiaista

Hyvää rakkauden päivää!

Tänään kaikilla, jotka rakastavat – ja tekevät sen ennakkoluulottomasti – on syytä juhlaan.

Homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa rikoslaista 1971, siis kahdeksan vuotta ennen syntymääni. Kymmenen vuotta myöhemmin suomalaiset olivat valmiit myöntämään, ettei homoseksuaalisuus ole myöskään sairaus.

Kolmekymmentäkuusi vuotta! Kolmekymmentäkuusi vuotta myöhemmin me olemme viimein valmiit tasa-arvoiselle avioliittolaille. Kaikista vastalauseista ja räpistelyistä (joita nähtiin valitettavasti vielä tälläkin vuosituhannella paljon) huolimatta, se on täällä tänään ja se on hienoa. Joku saattaa pudistella päätään ja ajatella, että mitä vielä – mitä kehumista siinä on, että tämä takapajula löytää nykyaikaan viimein, mutta ei. Ei se ole niin. Saamme seisoa pää pystyssä ja ylpeinä niiden 19 maan joukossa, jotka ovat tähän pystyneet. 77 maassa homoseksuaalisuus on yhä rikos.

Olen kysynyt tätä ennenkin, mutta kysyn uudelleen. Miten se, että joku rakastaa toista – ja tässä tapauksessa haluaa saada parisuhteensa samaan asemaan muiden kanssa – voi olla joltain jollakin lailla pois?

 

Kun puhutaan sukupuolineutraalista avioliittolaista, eksytään helposti aiheesta. Vastustajat piirtelevät uhkakuvia siitä, että seuraavaksi halutaan laillistaa avioliitto eläimen kanssa tai useamman ihmisen avioliitot. Useampi vuosi sitten minulta kysyttiin eräällä luennolla mitä mieltä olen, pitäisikö polyamorisilla olla oikeus virallistaa useamman ihmisten suhde? Silloin vastasin, ettei polyamoria varsinaisesti ole minun missioni. Etten usko, että minun elinaikanani tullaan näkemään sellaista edistystä, että ihminen voisi halutessaan virallistaa useamman kuin yhden parisuhteen. Tai ryhmäsuhteen.

Nyt huomaan kuitenkin lausuvani hiljaa mielessäni ”mutkun”. Elämme yhteiskunnassa, joka on rakennettu hyvin vahvasti pyhälle istituutiolle nimeltä avioliitto. Ihmisen on vaikeaa taata kumppanilleen samaa asemaa ilman avioliittoa kuin avioliitossa. Siispä, leikitäänpä ajatusleikkiä. Matti, Maija ja Kaisa elävät polyamorisessa suhteessa. Matti ja Maija ovat keskenään naimisissa, mutta ovat eläneet avoliitossa Kaisan kanssa kaksikymmentä vuotta. Matilla on biologisia lapsia sekä Maijan, että Kaisan kanssa ja he ovat  yhdessä lasten huoltajia. Voitko oikeasti väittää, etteikö se, että Matti ja Kaisa tai Matti, Maija ja Kaisa voisivat virallistaa suhteensa niin, että kaikki olisivat lain silmissä saman arvoisia, olisi kaikkien etu? Siis Matin, Maijan, Kaisan ja lasten. Ja taas se kysymys – miten se olisi sinulta pois?

 

Ei. Minun ei ollut tarkoitus tehdä juurikin sitä mitä te odotitte minun tekevän. Minun ei ollut tarkoitukseni juosta barrikaadeille, heiluttaa nyrkkiä ja vaatia polyamoristeille oikeuksia. Ei. Minä esitin vain kysymyksen. Kylvin ajatuksen.

Ja sen ajatuksen perään onkin hyvä toivottaa:

ONNEA IHAN JOKAISELLE, joka astelee avioliittoon tänään. ONNEA kaikille niille, joille tämä uudistus avaa mahdollisuuden avioliittoon tulevaisuudessa. ONNEA suvaitsevainen Suomi.

Ja paljon onnea myös Muru <3. Oikein hyvää syntymäpäivää.

Tags

Related Articles

Close