Mahdottomuuksia ennen aamiaista

Mummola

Kesäaamu. Ompelukoneen surina. Mummolan peräkammari. Onni.

Vapaus. Huolettomuus. Turva. Rakkaus.

Mummi. Sinä opetit mitä on hyväksyminen. Ja ettei kannata katkeroitua.

Saari. Meri. Loputon seikkailu.

Kello sängyn vierellä. Huolehtiminen. Läsnäolo.

Mummo. Sinä näytit mitä on todellinen sitkeys. Ja, että halutessaan ihminen pystyy ihan mihin vaan.

 

 

Minulla oli onni saada kasvaa kahden upean mummon huomassa.

Omat lapseni ovat olleet siitä onnekkaita, että he ovat saaneet tutustua kahteen isomummoon. Mutta siitä epäonnekkaita, että toista mummoa he eivät koskaan tavanneet ja toinen kuoli 2010.

Yksi elämäni suurimpia onnellisuuden aiheita on mummi, joka meillä on. Mummi, joka ei oikeastaan ole mummi, mutta on kuitenkin – paljon enemmän kuin moni biologinen mummi ikinä. Mummi, joka muistuttaa minua kerta toisensa jälkeen siitä, että verisiteet eivät sittenkään ole kaikki kaikessa, parhaimmat ihmiset elämässämme ovat ne, jotka hyväksyvät meidät sellaisina kuin me olemme ja kulkevat mukanamme tuli mitä tahansa.

 

Nuori tyttö. Kesäinen päivä. Mies. Rakkaus. Jännitys.

Talo täynnä vieraita ihmisiä. Naurua. Välittämistä. Mummolan tuoksu.

Mummo, joka on juuri sellainen kuin mummon kuuluukin olla. Hymy. Nauru. Syli, johon halataan lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset.

Kaksi pientä lettipäistä tyttöä. Jotka eivät olleetkaan niin pieniä. Kaksi pientä, jotka täyttävät koko talon.

Pappa, joka tuntuu niin tutulta.

Perhe.

Onneksi meillä on mummi. Muut mummot ovat nyt menneet.

Pidättehän meistä huolta? Valvotte pienten rakkaiden askelia? Myös niiden, joista on kasvanut jo aika isoja, mutta mummojen pieniähän ne taitavat olla aina.

Mummot. Te kaikki. Lupaan ja vannon, että teistä minä otan opin sitten joskus, kun aika on. Toivon, että joskus saan asustaa taas mummolassa, jossa on tilaa kaikille.

”Heittäkää varovasti arkulle multaa, 
siellä on mummo, siellä on kultaa.” 

Related Articles

Close