Mahdottomuuksia ennen aamiaista

Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella?

Luin facebookista keskustelua pettämisestä ja mielessäni heräsi heti ajatus, että hei – tästä mä haluaisin kirjoittaa.

Pettäminen on jotenkin silleen jännä juttu. Yleisesti ottaen se on iso paha mörkö, jota pelätään, joka tuomitaan ja tykätään ripustaa häpeäpaaluun. Toisaalta on niitä ihmisiä, jotka eivät pidä pettämistä minään – valitettavan usein heidän kumppaninsa eivät vain ole samaa mieltä.

 

Uskollisuus. Me ihannoimme sitä. Se opetetaan meille pienestä pitäen. Meidät kasvatetaan maailmaan, jossa meidän tulisi olla joutsenmaisen täydellisiä – nekun muodostavat elinikäisen parisuhteen. Eikä siinä mitään pahaa. Uskollisuus ja elinikäinen parisuhde kuulostaa oikein hyvältä. Vai pitäisikö minun sanoa parisuhteet?

Voin sanoa rehellisesti, että olen nähnyt pettämisen kummatkin puolet – ja siihen päälle vielävähän enemmän. Mutta niin itseasiassa yllättävän monikin meistä. Pettämisen määrittelystä hankalaahan tekee juuri se, että raja on siinä mihin se vedetään ja ihmiset tykkäävät laittaa rajansa siihen, mihin se heille itselleen parhaiten sopii. Yksi flirttailee työkaverille, toinen kirjoittelee henkilökohtaisia viestejä netissä, kolmannen mielestä kaikki on ok, niin pitkään, kun vaatteet pystyvät päällä ja neljäs puolustelee syrjähyppyään todeten: ”Se oli pelkkää seksiä”. Valitettavasti sen petetyn osapuolen käsitys rajoista voi olla hyvinkin toisenlainen. Eikä mitään niistä tunteista, joita petetty kokee, voida vähätellä, koska kyse on yksittäisen henkilön tunteista, joille hän itse ei voi mitään. Itseasiassa. Tuntuu hivenen kummalliselta todeta, että vaikka olen nähnyt myös sen rankemman puolen, jossa minulle rakas ihminen panee toista minkä kerkeää, syvimmät haavat ovat tainneet syntyä viesteillä ylläpidetystä suhteesta. Mutta tämä selittyy silloisella elämäntilanteella, siihen liittyneillä toiveilla, odotuksilla ja tarpeilla.

Sanoin, että olen nähnyt kummatkin puolet ja kyllä. Se tarkoittaa sitä, että myös minä olen pettänyt. Nuorena yhdessä suhteessa. Tapahtumat rikkoivat pitkälle omaa minäkuvaani ja ajatuksiani siitä mikä on tärkeää. Olin aina ajatellut, että uskollisuus on minulle tärkeimpiä asioita parisuhteessa. Tapahtunut jätti minuun jonkinlaisen pelon. Osaanko oikeasti olla uskollinen tulevaisuudessakaan?

Tapahtuneesta kului yli kymmenen vuotta. Olin suhteessa, en pettänyt, mutta jotenkin ajauduimme keskusteluun, jossa hivenen kyseenalaistimme tätä perusnormitiivista parisuhdemallia. Löysin netistä termin polyamoria. Opin ymmärtämään, että uskollisuuden ja elämänmittaisen suhteen ei välttämättä tarvitsekaan tarkoittaa vain ja ainoastaan kahden ihmisen välistä suhdetta. Opin, että polyamorisia ja avoimia suhteita on yllättävän paljon. Niistä ei vain puhuta.

Nyt elän kahdessa suhteessa. Toinen näistä on avoimempi, toisen kanssa kuvio on sinetöity tähän meidän kolmen suhteeseen. Hassua, mutta minun tarvitsi tulla tänne asti todetakseni, että kyllä – minä en petä enää koskaan ketään. Ei ole tarvetta. Tässä on hyvä. Tämä kuvio on sellainen, jossa voisin hyvinkin kuvitella eläväni loppuelämäni.

Moni rinnastaa yhä ajatuksena polyamorian tai avoimen suhteen pettämiseen, mutta hassua kyllä, nämä ajatukset ovat tehneet minusta vain entistä kielteisemmän pettämisen suhteen. Pettäminen. Kyllä. Se on se alussa mainittu mörkö. Se on jotain, jolla satutetaan toista täysin tietoisesti omalla valinnalla. Useimmiten pettäminen pyritään salaamaan, jolla viedään petetyltä oikeus tehdä omaa valintaansa suhteesta. Jos eletään avointa suhdetta, jossa molemmilla on oikeus harrastaa mitä harrastavatkaan kenen kanssa haluavat, kaikki tapahtuu yhteisymmärryksessä, ei tästä voida puhua edes pettämisen kanssa samassa lausessa.

Ihmiset ovat erilaisia. Samoin ihmisten tarpeet. Joskus ne eivät vain kohtaa, vaikka parisuhde muuten olisi kuinka hyvä. Joskus vertaan parisuhteitani ystävyyssuhteisiini. Ihmisillä on usein monia ystäviä. Me teemme ystäviemme kanssa eri asioita. Saamme eri ystäviltä eri juttuja. Eikä se, että minulla on useita ystäviä, ole heistä keneltäkään pois. Miksi siis parisuhteen pitäisi olla sidottuna vain siihen yhteen ihmiseen, jos muu tuntuu mahdollisesti paremmalta vaihtoehdolta.

Siksipä haastaisin yhä useamman, joka kipuilee mahdollisia muita ihastuksia parisuhteessa tai tuntee kaipaavansa jotain muuta, että onko vika todella nykyisessä kumppanissa – vai onko parisuhdemuoto vain väärä? Asioista kannattaa aina puhua. Vain niin löytyy sude, joka on kaikille hyvä.

Tags

Related Articles

Close