Mahdottomuuksia ennen aamiaista

Himpun verran erityinen raskaus

Olen aina ollut niitä ihmisiä, joiden suurimpiin haaveisiin on kuulunut iso perhe ja paljon lapsia. Kuitenkin erinäisten syiden vuoksi lapsen numero kolme kohdalla kuvittelin, että lapsilauma olisi tässä. Vuonna 2012 elämäämme tahdittamaan saapui kuitenkin toivottu ja tahdottu Pikku-Hukka. Koska raskaus oli vaikea, myönnän ihan rehellisesti pakanneeni vauvakamat itkien pois. Ei. Ei enää koskaan. Ajatus oli hyvin hyvin vahva, mutta toisaalta vauvankaipuu kova.

Vuoden 2012 jälkeen elämässä sattui ja tapahtui yhtä ja toista ja yllättäen löysin itseni reilu vuosi sitten toteamasta, että kappas. Vauva numero viisi taitaa sittenkin löytää tiensä meidän perheeseen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja suru ja pettymys olivat melkoisia.

Kun viime syksynä raskaustesti näytti selvästi plussaa, en uskaltanut sanoa juuri kenellekään. Kevään pettymys kaihersi mielessä niin vahvana ja pelot olivat läsnä. Mutta pelot eivät toteutuneetkaan. Viikkoja kertyi lisää ja odotimme innoissamme alkuraskauden ultraa. Olimme vakaasti päättäneet, että sen jälkeen uskallamme iloita ja kertoa ihmisille.

Ja taas. Toisin kävi.

Kun odotat viidettä lastasi, kuvittelet helposti, että kaikki on jo nähty ja koettu, eikä mikään enää yllätä. No yllättipä taas. Ultran tulos oli karu, meille sanottiin, etteivät asiat näyttäisi olevan ihan kunnossa. Seurasi viikkojen odotus. Juuri, kun kuvittelit olevasi selvillä vesillä, lykättiin uusia epävarmuuksia peliin. Kun rakenneultrassa kaikki näytti olevan hyvin, lääkäri halusikin määrätä vielä lisää tutkimuksia.Viimeiseen asti vihjailtiin, että jos nyt kuitenkin vielä löytyisi jotain, jonka vuoksi raskaus tulisi keskeyttää ennen viikkoa 24.

Ei. Sitä syytä ei löytynyt ja huomasin raskausviikoilla 25 hierovani jo melkoisen mahtavaksi kasvanut mahaani ja toteavani, että hei – meille on oikeasti tulossa vauva ja se muuten tulee jo ihan kohta!

Siinä se on! Meidän perheen Pikku-Ännä. Tyyppi, jonka vuoksi onkin sitten saatu olla sydän syrjällään jo näin ennen syntymää. Eräässä ultrassa neitonen oli sormi pystyssä siihen malliin, että olen aivan totaalisen vakuuttunut, että tää kaveri tulee määräämään tahtia tässä talossa hyvin pitkälle.

Tiedossa on, että ihan Kaisa Keskiarvoa me ei tähän taloon saada, mutta kukapa meistä nyt olisi. Eräs ystäväni sanoi, että ”Nää tyypit tuntuu syntyvän sinne missä heitä ei varsinaisesti osata odottaa, mutta missä heidän kanssaan pärjätään parhaiten”.

 

Elämä ei aina ole ihan helppoa, mutta nyt meillä keskitytään sukeltamaan vauvantuoksuiseen arkeen <3.

Tags

Related Articles

Close