Mahdottomuuksia ennen aamiaista

Miksi mahdottomuuksia ennen aamiaista?

Blogi-päivä nro1. Aloituksen jälkeen lienee aiheellista avata vähän blogin ajatusta ja sitä miksi blogin nimi on Mahdottomuuksia ennen aamiaista.

Luonnosteluvihkot ja aamutee. Ei voi aamu juuri paremmin alkaa. 

Joku saattoikin tunnistaa lainauksen. Liisa Ihmemaassa-tarinassa Kuningatar oli opetellut uskomaan mahdottomuuksiin – jopa kuuteen mahdottomaan asiaan annan aamiaista.

Mahdottomuuksia on monenelaisia. Jos sanon, että haluan oppia lentämään ilman apuvälineitä, suurin osa teistä lienee kanssani samaa mieltä siitä, että se on mahdotonta. Kuitenkin suurin osa asioista, jotka määrittelemme mahdottomiksi, ovat omia kuvitelmiamme oman päämme sisällä. Me luomme itsellemme vankilan, jossa määrittelemme rajat. Sanomme itsellemme, ettemme pysty laihduttamaan, ettemme osaa piirtää, ettei meistä ole koiran omistajaksi tai ettei meillä ole aikaa istua alas katselemaan auringonlaskua.

Jotkut mahdottomuuksista pohjautuvat vanhoihin kokemuksiimme. Joku sanoi silloin kolmannella luokalla, että olet luokan surkein piirtäjä. Tai se edellinen yritys laihduttaa ei onnistunut. Koirakin sekoilee hihnan päässä aivan kuin ei olisi mistään koulutuksesta koskaan kuullut ja niin… Joku on todennut, ettet enää koskaan kykene tekemään työtä.

Jollakin tapaa koen tulleeni elämässäni tilanteeseen, jossa vaihtoehtoina on joko rikkoa tämä vankila tai naulata viimeiset naulat arkkuun, jotka vievät pohjalle. Viime vuosina olen menettänyt kykyni kirjoittaa. Olen menettänyt kyvyn nukkua. Olen haahuillut jossain, josta ei ole tuntunut olevan ulospääsyä. Olen uskonut olevani jotain, jota ei voi enää pelastaa. Lääkäri kirjoitti minut sairauslomalle ja jos ihmeitä ei tapahdu, tämän jälkeen eläkkeelle. Mutta en halua sitä. En halua olla ihminen, joka karvan verran nelikymppisenä toteaa, että tää nyt oli tässä. Unelmat ja suunnitelmat menivät metsään. Jään odottamaan kuolemaa.

Siksi olen päättänyt uskoa kuuteen minulle mahdottomaan asiaan joka ainoa aamu. Olen päättänyt kirjoittaa näistä blogia. Tiedän, ettei mahdottomuuksien tekeminen ole helppoa, mutta parhaat tavoitteet lienevät niitä, joiden eteen täytyy tehdä töitä. Ne joko onnistuvat, tai eivät onnistu – ja senkin kanssa on opittava elämään. Oi. Olen oppinut elämään niin monen sellaisen asian kanssa, joista en olisi uskonut edes selviäväni.

Viisi vuotta olen ollut ahdistunut elämäni suurimpien virheiden vuoksi. Nyt toivon voivani tämän blogin myötä katsoa viisi vuotta eteenpäin ja nähdä siellä paremman elämän.

Mahdottomuuksia. Mahdottomuus numero yksi.

Tänä aamuna minä haluan uskoa siihen, että jonakin päivänä kirjoitan vielä kirjan.

Haluan näyttää kaikille epäilijöille. Haluan todeta, ettei vielä olekaan aika lähteä eläkkeelle. Haluan tehdä vielä sitä mitä koen syntyneeni tekemään. Haluan haastaa muistivaurioni ja keskittymisvaikeuteni. Kirjoitan. Tavoitteena se, että kirjoittaisin ihan joka päivä. Jossain vaiheessa. Jos se sitten on vain otsikko, tai kaksi riviä. Se on kirjoittamista silti.

Rakkaudella sinun,

Minttu

Related Articles

Close