Mahdottomuuksia ennen aamiaista

Minnan päivä – Vuoden pimein päivä

Ulkona paistaa aurinko. On lämmintä. Vihreää. Valoisaa. On jotenkin lievästi ironista, että juuri tänä päivänä istun alas ja päätän kirjoittaa jostakin hyvin pimeästä. Ja Vuoden pimeimmästä päivästä.

Vuosipäivä – Minnan päivä

Muistelisin, ettei se ollut ihan sattumaa, että juuri tämä päivä valikoitui Siksi Päiväksi. Minnan nimipäivä. Siinä oli ilmassa suurta enteellisyyttä. Jonkinlaista ironiaa. Leikittelyä. Menneen pilkkaa. Se oli kuin olisin näyttänyt pitkää nenää jollekin, joka oli joskus aivan liian kipeää.

Minna. Se oli joskus nimeni. Tarkemmin sanottuna elämäni ensimmäiset 17 vuotta. Nyt olen virallisesti ollut Minttu 20 vuotta. Minna. Se kuulostaa joltakin aivan vieraalta.

Peruskoulussa Minna sai peräänsä haukkumanimen, joka seurasi minua yhdeksän peruskouluvuotta. Loppupeleissä se on vahvin muisto, joka tuosta nimestä jäi. Muuten olen kai ollut Minttu aina.

 

 

26.5.2012. 

Tässä välissä haluan heittää lukijalle muistutuksen, että Enkeli-Elisaan liittyvä kohu alkoi vasta heinäkuussa. Päivänä, josta nyt puhun, me olimme kaikki täysin tietämättömiä siitä mitä alkava kesä toisi mukanaan.

26.5.2012 heräsimme todellisuuteen, joka oli taas kerran aavistuksen synkempi kuin halusimme uskoa. Hyvinkäällä sattunut ammuskelu leimasi kaikkea.

Samalla päivä oli täynnä odotusta, isoja asioita, toteutuneita unelmia. Vietimme Ei kiusata ry:n ensimmäistä kokousta, josta toiminta todella alkoi ja sen päätteeksi Jonakin päivänä kaduttaa-kirjan julkaisutilaisuutta.

Vahvin muistoni tuosta päivästä liittyy tilanteeseen, jossa nostelin painotuoreet kirjat esille. En tiedä pystyykö kukaan kuvittelemaan miten isojen asioiden äärellä siinä oltiin. Kaikki oli hyvää ja aurinkoista kuten tänäänkin, mutta samalla kaiken yllä oli suunnaton varjo.

Olin raskaana, mutta lapsen isä oli jättänyt minut. Koko tulevaisuus oli yhtä kysymysmerkkiä miten jatkettaisiin. Siinä minä olin ja asettelin esille kirjoja tajuten, että mies kirjan kannessa olisi aivan hyvin voinut olla syntymättömän lapseni isä. Olin valinnut kirjan kansikuvan ajattelematta asiaa, mutta yhtäkkiä yhdennäköisyys oli selkeä.

Meidän piti olla siinä. Yhdessä. Kaikkien. Juhlimassa isoja asioita, jotka myllersivät ympärillämme. Emme olleet.

Siihen päivään päättyi melkein kymmenen vuoden hyvä putki. Sinä iltana sorruin tekemään jotain, josta en todellakaan voi olla ylpeä. Päiviä seuraavaan kymmeneen vuoteen on yhäkin jäljellä aivan liikaa. Sinä iltana purin pahan oloni itseeni.

 

26.5.2017 – TÄNÄÄN

Sanovat, että on helppo olla rohkea, kun ei pelota. Pelottaako minua? Kyllä.

Mutta tänään on aika sulkea yksi ovi ja avata toinen.

Tänään minä myönnän sen, mitä olen kantanut sisälläni jo pitkään.

Jonakin päivänä kaduttaa suunniteltiin alunperin kolmiosaiseksi sarjaksi. Vuosia on välillä vierähtänyt enemmän kuin kuvittelin, mutta nyt on aika. Tänä syksynä on se päivä, jona taas kaduttaa. Päivä, jona puhutaan kiusaamisesta. Tänä syksynä ilmestyy sarjan toinen osa.

Tags

Related Articles

Check Also

Close
Close