Minä täällä hei!

Katositko sinäkin pyykkivuorelle, äiti?

 

 

Sanotaan, että äitiys muuttaa naista. Kirjailija Anu Silfverberg kuvailee äitiyden mustaa aukkoa kirjassaan Äitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä:

”Se on syvä, kylmä, pimeä paikka.”

Yhtenä päivänä sitä vain herää, ja huomaa että silmien ohi lipui juuri  10 vuotta elämästä, eikä ole saanut sinä aikana edes hengittää rauhassa.  Ei tiedä omaa lempiväriä, lempiruokaa tai miten käytetään valokynää. Ei tiedä itsestään oikein mitään. Mutta  jokaisen lastenruoka-annoksen ravintoainesisällön, turvakaukaloiden turvatestit ja laadukkaimmat ecopuuvillaiset harsoliinat  – ne tuntee kuin omat taskunsa.

Kysypä äidiltä, mitä se haluaa lounaaksi. ”No esikoinen tykkää kanasta mutta keskimmäinen kalasopasta ja kuopus on allerginen kanalle ja kalasopalle, että jos mennään vaikka siihen ravintolaan missä voi imettää, mä voin kato ite syödä vaikka sen pahvisen lounaslistan siinä samalla kun ei mulla silleen oo omia tarpeita kun mulla on nää lapset.”

Muuttuuko elämä lasten myötä arkiseksi, tylsäksi suorittamiseksi? Kadotamme oman persoonamme ja naiseutemme pyykkivuorelle, yrittäen sieltä kasan alta vaatia kuivausrummun kanssa kilpaa huutaen omia rakkauden ja hoivantarpeitamme täytettäväksi. Sillä ne tarpeet ovat kyllä olemassa, vaikka emme niitä ruuhkavuosien aikana ehkä tiedostaisikaan.  Mitä enemmän huutaa, sitä syvemmälle itsensä hautaa.  Ja niin katoaa elämästä ilo, läheisyys, rakkaus, hyvänolontunne, äitiyden mustaan aukkoon.

Sitä yhtenä päivänä vain herää. Lapset on lomamatkalla, olisi hyvää aikaa tehdä omia juttuja. Käydä kuntosalilla, lakata kynnet, käydä ostamassa valokynä. Syödä kokonainen ateria ilman häiriöitä. Käydä suihkussa niin ettei kukaan huuda oven takana, mennä rannalle, juoda lasillinen viiniä ystävän kanssa.

Mutta mihinkäs äiti tavoistaan. Hetken haaveilun jälkeen löydät itsesi siivoamasta lapsen barbielaatikkoa. Jalat tähän läjään, torsot tähän, päät tähän…  ja huomaat, ettei elämä ole oikeastaan yhtään hassumpaa. Tähän minä olen tullut, mutkaista polkua pitkin, järjestelemään barbien irroitettuja päitä.  Pyykkivuoreni on päivä päivältä pienempi. Jonakin päivänä löydän sieltä itseni. Ihan kokonaan.

 

 

 

 

 

 

 

Tags
Close