Minä täällä hei!

Näköpulmia: Alkoholi

”Ei helvetti”, pääsi suustani tänäkin aamuna, kun avasin sosiaalisen median kanavat. Feediin oli jaettu kuvaa olutpullosta, ja kuvan otsikoksi oli kirjoitettu Isyyspakkaus. Tiedän, että joitain teistä se huvittaa. Minua ei.

Miksi?

Suomessa on noin 400 000 alkoholistia, joista työikäisiä on n. 300 000. Alkoholistien läheisiä on paljon enemmän, jo lyhyellä matematiikalla voi todeta, että asia koskettaa jokaista jollakin tavalla. Moni ei tiedä sairaudestaan, ja monen läheinen ei tiedä oman perheenjäsenensä sairaudesta, sillä varhaisvaiheen alkoholismia ei tunneta vielä riittävän hyvin. Tästä varhaisesta vaiheesta, kun ryyppyjä tarvitaan rohkaisuun, rentoutumiseen, tapaamisiin, ennen ja jälkeen tilaisuuksien.. Siitä on vielä pitkä ja kivinen tie myöhäisvaiheen alkoholismiin jolloin voidaan puhua juopoista katuojissa. Puhutaan kymmenistä vuosista. Merkittävää on se, että mikäli ongelmaansa haluaa apua, on omaan alkoholinkulutukseen reagoitava riittävän ajoissa, jo varhaisvaiheessa. Ja tässähän meillä alkoholismin hoito menee pahasti metsään: ongelmaa ei ole, ei alkoholistin itsensä eikä terveydenhuoltopalveluista päättävien silmissä, ennen kuin askitesneste kertyy vatsaonteloon. Silloin on myöhäistä.

Normaalia juomista?

Erilaisia mittareita on toki kehitelty oman sekä läheisen alkoholinkulutuksen tarkkailuun ja arviointiin. Tärkein mittari yleensä kuitenkin jää vähälle huomiolle: Jos joku kärsii jollakin tavalla toisen juomisesta, silloin se ON ongelma, riippumatta siitä juoko se toinen 5 terävää vai 15 keskiolutta. Jos lapsi kaipaa joka viikonloppu kapakassa notkuvaa vanhempaansa, se ON ongelma, riippumatta juomien määristä. Siksi nuo mittarit ovat vain suuntaa antavia apuvälineitä kokonaistilanteen arvioinnissa. Sillä, paljonko määrällisesti juo, ei voida koskaan laskea millaista turvattomuuden, hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunnetta läheinen, oli se sitten lapsi tai aikuinen, kokee jäädessään häviölle kun viina vie. Lapsella ei ole edes taitoa käsitellä tuollaisia tuntemuksia, joten epämääräinen paha olo välittyy niillä keinoilla, mitkä lapsi osaa: Levottomuutena, käytöshäiriöinä, keskittymisvaikeuksina jne. Kaikella tällä on tarkoitus: Huomaa minut.

Lasisen lapsuuden kokeneella saattaa olla aikuisiällä vaikeuksia omissa ihmissuhteissaan ja tunne-elämässään.

Huonoja mittareita on muitakin. ”Hoidan työni, juon vain viikonloppuisin, enkä ole edes väkivaltainen” ei millään tavoin mittaa puolison ja lapsen tuntemaa häpeää, kun isä tai äiti konttaa kotiin, oksentaa eteiseen eikä kavereita kehtaa kutsua kylään.

Alkoholismi on sairaus, ei ominaisuus jonka voi valita

Moralisointi ei tietenkään ketään paranna. Tämänkään tekstin tarkoitus ei ole syyllistää eikä etsiä syyllisiä, vaan taistella puhumattomuuden kulttuuria vastaan. Kukaan ei valitse sairastua syöpään, eikä kukaan valitse sairastua alkoholismiin.

Sairauksien syntyyn voimme kuitenkin itse yrittää vaikuttaa tarkastelemalla omia elintapoja,  alkoholismin suhteen omia juomistapoja. Meitä ei pelasta alkoholilaki ja rajoittaminen, vaan tieto ja tiedostaminen, omien rajojen tunteminen, oma sisäinen rauha, arvomaailma sekä asenteet. Viimeinen on suuri haaste varsinkin suomalaisille miehille; juomiseen liittyy valtava sosiaalinen ryhmäpaine. On aivan käsittämätöntä, että juomattomuutta joutuu puolustelemaan, ikään kuin perheensä tärkeimmäksi asettava mies olisi kaulimen kanssa heiluvan justiinan tossun alla. Ei ole.

Lopuksi

Suomalainen isyyspakkaus sisältäköön tulevaisuudessa kaljan sijaan läsnäoloa, turvallisuutta, avoimuutta, leikkimielisyyttä ja miehistä ylpeyttä siitä kun perhe voi hyvin ja syli on avoin.

Tags

Related Articles

Close