Minä täällä hei!

Parisuhde rakentuu pala palalta

 

Sanotaan, että parisuhde on kahden ihmisen koti. Se on kahden ihmisen elämänmittainen projekti, joka ei valmistu koskaan, vaan onnistuessaan se saa joka päivä uusia ulottuvuuksia. Rakkaus täydentää meitä, ja kumppanuus on yksi kantavimpia voimia elämässä.

”Rakastuminen on ketju tapahtumia ja tunteita joihin ei juurikaan voi itse vaikuttaa, kun taas rakastaminen on tietoinen päätös.”

Halu olla yhdessä on se maaperä jolle koti perustetaan. Maaperän tulee olla luja, sillä rakentamisen aikana se revitään riekaleiksi, avataan juuria myöten, muokataan ja muovataan kunnes se katsotaan sopivanlaiseksi. Maaperä muovautuu myös sellaisten olosuhteiden vuoksi joihin et voi vaikuttaa. Turvallisuudesta syntyy vankka kivijalka tulevaisuudelle, kaiken perusta. Rakennetaan seinät arvostuksesta ja kunnioituksesta. Niihin on hyvä nojata, kun maailma meitä myrskyillään huojuttaa.  Luottamus on kuin lattia – sen päällä perhe seisoo yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.  Kun sen tekee hyvin, se kestää kolhut ja elämisen jäljet. Hyvä lattia ei rakoile eikä anna periksi jalkojen alla. Tämä tulee ottaa vakavasti – jos rakentamisen alkuvaiheessa lattiasta tulee kiero,  sitä ei myöhemmin voi korjata. Tai ainakin se vaatii kohtuuttoman paljon resursseja kaikilta osapuolilta. Silloin joutuu väistämättä avaamaan myös seiniä, ja aloittamaan kaiken alusta.

Katto suojaa taloasi kylmyydeltä, myrskyiltä, rankkasateilta. Sitä on huolenpito ja välittäminen toisesta,  kun elämä järjestää meille joskus kohtuutontakin kipua ja surua.

”Kyllä kaikki järjestyy. Minä pidän sinusta huolta, sillä rakastan sinua ja olet minulle tärkeä.”

Jokaisella meistä on hoivantarve. Empatia ja huolenpito kertoo paitsi ihmisten välisestä rakkaudesta, myös henkilökohtaisesta arvomaailmastasi.

Koti tarvitsee toimiakseen sähköä ja vettä. Jos jompi kumpi ei toimi, arjesta tulee selviytymistä. Niin tapahtuu myös parisuhteessa, josta puuttuu seksi tai läheisyys. Saati sitten molemmat. Hetken sitä jaksaa, sitten alkaa kyseenalaistaa kunnes turhautuu tilanteeseen. Koti alkaa tuntua taakalta, niin paljon työtä se teettää. Toimiva talotekniikka ei ole näkyvä elementti, mutta lisää elämänlaatua merkittävästi ja vaikuttaa ennenkaikkea siihen miten viihdyt kodissasi.

”Kun seksi ja läheisyys toimii, se on 10% suhteesta. Kun se ei toimi, se on 90% suhteesta.”

Elämä ei tietenkään koskaan ole näin yksinkertaista. Se heittelee meitä toisinaan kovalla kouralla. Tulee sairauksia, onnettomuuksia, työttömyyttä, lapsettomuutta, taloudellisia ongelmia. Jokainen meistä muovautuu jokainen päivä, ja kannamme mukana melkoista menneisyyden painolastia. On tunnelukkoja, kipeitä ja vaikeita kokemuksia. Ne ovat kuin pakollisia rumia yksityiskohtia joita ei voitu  rakentamisessa välttää. Ne asiat voi joko lempeästi ymmärtää ja hyväksyä – tai olla hyväksymättä ja inhoten sättiä piirteitä jotka kokee toisen puutteina ja vikoina. Sinun asenteesi ja suhtautumisesi on kotisi ilmapiiri. Se voi olla lämmin ja viihtyisä, tai kylmä, kolkko ja ahdistava.

”Sinä valitsit minut, ja minut sinä sait. Ota minut tällaisena kuin olen.”

Ovet ja ikkunat avaa kotisi muulle maailmalle – ja tuo muun maailman kotiisi. Niistä pääsee läpi valo ja raitis ilma, joka pitää kodin raikkaana ja kauniina. Sitä on avoimuus, se pitää suhteesi raikkaana ja kauniina. Pidä tietyt ovet suljettuna, mutta älä kuitenkaan lukitse niitä, sillä kenenkään ei pidä jäädä vangiksi kotiinsa.  Jos suhteestasi puuttuu avoimuus, kodin ilmapiiristä tulee ajanmittaan tunkkainen.

Lopuksi..

..koti verhoillaan elämän kultaisella säännöllä –  kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.

Rakkaus on koti, jossa kaikilla on hyvä olla. 

Siellä elämä voi alkaa. Se voi jatkua.

Se voi päättyä.

Mutta rakkaus – kaiken se kestää.

 

 

 

 

Tags

Related Articles

Close