Nyt!

Omin sormin suuhun — lapsen vai vanhemman etu?


Sekä että.

Olen Tamperelainen valokuvaaja, Roosa Blom.
Olen kohta kolmen lapsen äiti, ja vannoutunut sormiruokailun kannattaja.
Sabotageen tulen jatkossa kirjoittelemaan erilaisia ravitsemukseen ja etenkin sormiruokailuun liittyviä juttuja.

Lapseni ovat sormiruokailleet aina, esikoisesta lähtien, vaikka soseidenkaan antamista tarpeen tullen en ole karttanut.
Ja tasaisin väliajoin joku on kysynyt, miten kestän sormiruokailusta tulevaa sotkua?
Ja edelleen, tänäkin päivänä, vastaus on sama:
koska minä olen laiska.

Ei siis siksi, että se parantaa lapsen motoriikkaa.
Ei siksi, että se olisi luonnollisempaa kuin syöttäminen.
Ei myöskään mistään muustakaan syystä, jolla saisin sisäisen luomuhippini kehräämään.

Haluan kuitenkin painottaa, että sormiruokailusta ja lapsentahtisesta ruokailusta on myös tutkitusti lapselle hyötyä.
Useamman aihetta käsitelleen kirjan sekä blogin läpi kahlanneena, osaan kyllä perustella valintaamme myös kyynisimmille epäilijöille.

Perimmäinen vastaus ei siltin muutu tietojen ja oppien myötä mihinkään –

koska minä olen laiska, enkä jaksa syöttää lapsiani, vaan syön mieluummin itse samalla.

Sen lisäksi että olen laiska syöttämään lapsiani, olen myös laiska soseuttaja.
Toki meillä soseitakin maistellaan, niitäkin kyllä omin sormin ja omalla lusikalla, mutta jatkuva soseiden pakkaseen teko, sulattaminen vesihauteessa ja parhaillaan saman toistaminen viisi kertaa päivässä? Ei.
Ruuanlaitto kyllä itsessään on minun juttuni.
Raaka-aineiden valinta, reseptien testaus ja ravintoarvoihin perehtyminen on minulle enemmän, kuin mieluisaa.
En siis koe jokapäiväistä ruuanlaittoa aikaa vievänä tai työläänä, vaan kaiken taaperoiden kanssa asumisesta tulevan sekasorron ja metelin keskellä melko rentouttavana, sekä palkitsevana.
Soseuttaminen taas ei ole palkitsevaa alkuunkaan, se on tylsää ja vie ruuanlaitosta kaiken ilon ja persoonallisuuden.
Ja onhan se nyt edes pikkuisen mielekkäämpää kun lautasella on värejä ja muotoja mössön sijasta. Tosin sosekeittoa meillä vedetään kirjaimellisesti kaksin käsin, joten tässäkin asiassa poikkeus vahvistaa säännön.

Helppoa sormiruokaa. Herneitä, broileria ja bataattiranskalaisia, vuohenjuustolla ja hapankermalla höystettynä.

 Alkuun mietin että onko väärin, kun en jaksa syöttää lastani?

Mitä enemmän selailin keskustelupalstoja, sitä enemmän törmäsin kauhisteluihin ja moitteisiin siitä, miksi on pitänyt hankkia lapsia jos ei jaksa edes ruokailuista huolehtia?
No vaikkapa siksi, että jokainen äiti ja lapsi on erilainen, ja harva yksittäinen asia määrittelee äitiyttä?
Ihmisten epäluulo sitä kohtaan, saiko lapseni tarpeeksi ruokaa ilman syöttämistä sai minut kuitenkin erittäin epävarmaksi vielä toisenkin lapsen kohdalla, ja niinpä turvauduin soseiden tekemiseen ja niiden tyrkyttämiseen. Jälleen totesin saman, kuin esikoisenkin kohdalla: minun lapseni ovat kaikkiruokaisia ja syövät erittäin hyvin, kunnes heitä yritetään syöttää.
Stoppi tulee samantien, jos menet pyytämättä tunkemaan lusikkaa suuhun, joten aika pian unohdin epäilijöiden puheet ja kyselyt ja annoin lasteni vakuuttaa minut siitä, että he syövät vatsansa täyteen ihan itse – ja hyvin usein myös siivoavat omat sotkunsa.

Nyt kolmannen lapsen kohdalla tiedän, että kun tulee aika muullekin kuin maidolle, en kysele tai mieti miten muut tekevät, tai miltä meidän tavat saavat minut näyttämään.

Olen edelleen se laiska mutsi, joka syö ruokansa mieluummin lämpimänä, ja samaan aikaan kuin muutkin.

Roosa

Related Articles

Close