Nyt!

”Miksi rakkaus pitää kieltää?”

 

Syy, miksi haluan julkaista kirjoitukseni täällä on se, että haluan että asiasta keskusteltaisiin. Että se muuttuisi, ettei se olisi enää tabu. Kuka nämä säännöt on keksinyt, ja miksi? Tämä ärsyttää monia, toiset nauravat halveksien. Omalla nimelläni en tätä kykene julkaisemaan, koska en jaksa enää käydä uudelleen läpi sitä syyttelyä minkä kerran sain kokea. Samasta syystä olen muuttanut tarinastani nimet. En ymmärrä, miksi kahden aikuisen välinen, omaehtoinen rakkaus kielletään , olipa sitten kyseessä oppilaan ja opettajan, lääkärin ja potilaan – tai minun tapauksessani lastenhoitajan ja  lapsen vanhemman suhde.

Olin kerinnyt työskentelemään lastenhoitajana erään suuren päiväkotiyksikön leivissä noin kolmen vuoden ajan. Rakastin työtäni, en muista että yhtenäkään aamuna olisin mennyt töihin vastahakoisena tai että työ olisi tuntunut millään lailla epämiellyttävältä. Työskentelin pienten lasten ryhmässä, jossa oli pääasiassa yksi- ja kaksivuotiaita. Tunsin tekeväni todella tärkeää työtä. Kolmannen vuoden syksyllä ryhmäämme tuli juuri paikkakunnalle muuttaneen pariskunnan yksivuotias poika, Elias. Ryhmässämme lapset jaettiin hoitajien kesken, ja koska minulla oli tuona hetkellä vastuullani vähiten lapsia, tämä poika laitettiin minulle. Aloituskeskustelussa läsnä oli vain perheen äiti, josta sain valitettavan huonon ensivaikutelman. Nainen näpytti suurimman osan aikaa puhelintaan ja puolen tunnin palaveri piti keskeyttää kahdesti hänen puhelunsa vuoksi.

Poika oli ollut hoidossa kahden viikon ajan kun tapasin ensimmäisen kerran hänen isänsä. Olin tuona aikana kerinnyt huomaamaan että nainen haki pojan useimmiten puhelimessa puhuen, siitä huolimatta että pyysimme häntä edes hetkeksi keskeyttämään puhelunsa. Yhtenä aamuna olin löytänyt pojan eteisestä, äiti oli kiireessään lähtenyt ja jättänyt tuomatta lapsen perille asti. Kun sitten tuona perjantaina jo melko hiljaiseen leikkihuoneeseen asteli rennon oloinen, tumma mies jonka syliin poika juoksi kädet levällään huutaen ”isi”, hämmästykseni oli suuri. Mies esitteli itsensä Mikaksi. Jo ensimmäisessä tapaamisessa tapahtui jotain mitä ei sanoin pysty selittämään, välillemme syntyi jonkinlainen yhteys, vaikka emme vaihtaneet kuin muutaman sanan. Kotona huomasin tämän miehen hiipivän mieleeni useita kertoja, vaikka yritin työntää ajatuksiani muualle.

Viikkojen myötä Mika haki Eliasta yhtä useammin, ja juttutuokiomme pitenivät kerta kerralta. Olin aiemmissa miessuhteissani aina ollut hieman epävarma sekä omistani että toisen osapuolen tunteista, siitä kuka teki aloitteen ja miten, ja miten toisen lähellä piti olla. Mikan kanssa kaikki tuntui hirveän helpolta. Ja hirveän väärältä. Olin kuitenkin varma myös Mikan tunteista, vaikka niitä ei sanottu ääneen, tiesin niiden olevan olemassa. Mika ei varsinaisesti haukkunut koskaan Eliaksen äitiä, mutta ymmärsin hyvin että nainen oli hypännyt niin vahvaan nousuun uransa suhteen, että muulle ei ollut enää aikaa tai mielenkiintoa, paitsi juuri niin hetkinä kun vaimo niitä itse halusi. Marraskuisena perjantaina olin viimeisenä työvuorossa. Viimeisten lasten lähdettyä kuljin sammuttamassa valoja, sateen rummuttaessa kattoa. Lukitsin ulko-oven ja lähdin pinkomaan kohti omaa autoani, kun huomasin Mikan istumassa omassa autossaan pihan toisella puolella. Emme vaihtaneet sanaakaan, pelkät katseet. Starttasin autoni, ja Mika ajoi perässäni rivitalokaksioni pihaan. Sanoja ei vaihdettu myöskään sen jälkeen, kun vedimme oven perässämme kiinni. Jossain kohtaa iltaa Mika viestitti vaimolleen, että kotiutuisi työmatkaltaan vasta maanantaina. Vastausta viestiin ei tullut.

Seuraavat kuukaudet olivat elämäni raskaimmat, ja saivat vielä erittäin tuntuvat päätöksen. Näimme iltaisin, viikonloppuisin, joskus öisin. Soitin Mikan työpuhelimeen, Eliasta tuodessa vaihdettiin pienet sipaisut tai katseet. Se oli rakkautta, ensimmäisestä hetkestä saakka. Emme vain keksineet, miten etenisimme asian kanssa. Mika halusi erota, vaimo ei. Vaimon mielestä heillä olevat ongelmat voisi selvittää terapiassa, mutta miltei samaan hengenvetoon tämä ilmoitti tekevänsä kaiken ettei Elias enää tapaisi isäänsä, jos Mika ottaisi ja lähtisi. Lopulta päätös ei ollut meidän käsissämme. Vielä tänä päivänäkään en tiedä kuka tämän takana oli, koska mielestämme olimme olleet hyvin varovaisia. Kun suhteemme oli kestänyt kevääseen saakka, päiväkodin johtaja kutsui minut huoneeseensa kesken päivän. Olin pelännyt aiemmin kiinni jäämistä, mutta kun näin Mikan vaimon raivosta punaiset kasvot, olin äkkiä hyvin tyynni. En edes tiedä miten suhde oli vaimolle selvinnyt, kuka hänelle oli kertonut. Vaimo oli tullessaan kertonut asiasta jokaiselle henkilökuntaan kuuluvalle joka hänen tielleen oli sattunut. Seuraavan tunnin kuuntelin itseäni koskevaa, todella julmaa haukkumista. Ihmettelen vielä tänäkin päivänä, miten päiväkodin  johtaja antoi tämän tapahtua. Sain irtisanomislapun käteeni sillä hetkellä, ja Mikan vaimo poistui paikalta komentaen minua jättämään hänen miehensä rauhaan. Kun itse kävelin taukotilan läpi tyhjentämään oman kaappini, oli haudanhiljaista. Äänetön paheksunta huokui työkavereideni silmistä, ja lopulta olin heille kuin ilmaa. Hyvästelin kaikki iloisena, vaikka itku kuristi kurkkuani. Kotiovesta päästyäni huomasin eteisessä tönöttävät matkalaukut, sohvalla istui voipuneen näköinen Mika.

Viikonlopun aikana sain lukemattoman määrän viestejä ja puheluja, joissa sain kuulla olevani perheen rikkonut lutka, pelkkää saastaa. Onneksi vanhempani ja sukulaiseni asuivat kauempana, ja jäivät tyystin tietämättömiksi asiasta. Jopa päiväkodin johtaja koki asiakseen vielä kerran ruotia suunnatonta pettymystään minua kohtaan. Kestin sunnuntaiaamuun saakka, jolloin suljin puhelimen. Maanantaina hain uuden liittymän, ja vaihdoin numeroni salaiseksi. Aloin saamaan kirjeitä kotiini. Ainoa jonka vuoksi jaksoin pitää pääni pinnalla, oli Mika.

Löyhässä hirressä roikkumista kesti kuukausitolkulla, mutta hiljalleen paino harteilla alkoi hellittämään ja lopulta katosi kokonaan. Nyt, vuosia myöhemmin kaikki tuntuu oikeastaan epätodelliselta, kävimmekö me sen kaiken todellakin läpi? Olemme naimisissa ja odotamme ensimmäistä lastamme. Muutimme pian tapahtuman jälkeen kokonaan toiselle paikkakunnalle. Nykyään Elias tapaa työn perässä ympäri maailmaa matkustavaa äitiään säännöllisen epäsäännöllisesti, eli pojalla on oikeastaan vain yksi koti – meidän kotimme. Saimme heti tapahtuneen jälkeen kuulla, miten Mika varmasti pettäisi minuakin ja suhteemme ei tulisi kestämään. Itse en usko siihen, suhteessamme vallitsee syvä luottamus ja keskinäinen kunnioitus. Vaikka suhteemme alkoi miten alkoi, se ei tarkoita sitä että se päättyisi samoista syistä. Emme me rakastuneet kenenkään kiusaksi. Ei kukaan rakastu kenenkään kiusaksi. Tulevaisuus tuntuu äärettömän valoisalta kaikilta muilta osin paitsi siltä, että tiedän että joudumme joskus selittämään asiaa Eliakselle. Nyt hän on vasta alakouluikäinen, mutta tiedän että hänen äitinsä tulee vielä kertomaan oman versionsa asioista pojalleen.

Tags

Related Articles

Close