Nyt!

Tappajaklovni John Wayne Gacy

John Wayne Gacy syntyi 17. maaliskuuta 1942. Illinoisissa syntynyt mies oli perheensä toinen lapsi, ja ainoa poika. Gacyn lapsuus oli erittäin vaikea, perhetuttu käytti poikaa hyväkseen pitkään ilman, että kukaan tiesi tapahtumista.  Myös Gacyn isän tiedetään pahoinpidelleen poikaansa useasti
Gacy sairasteli paljon ja jäi jälkeen opinnoissaan. Sairastelun syyksi on kerrottu päähän kohdistuneen kovan iskun aiheuttamia ongelmia.

 

Oppimisvaikeuksistaan huolimatta Gacy sai lopulta kuitenkin kauppatieteiden tutkinnon ja alkoi valmistuttuaan luoda uraa kenkäkauppiaana. Vuonna 1964 Gacy nai Malynn Myers nimisen naisen, ja päätyi työskentelemään tämän perheen omistamaan Kentucky Fried Chicken -ravintolaan. Gacy ja hänen vaimonsa saivat kaksi lasta, Michaelin ja Christinen.

Toukokuussa 1968 Gacy käytti hyväkseen nuorta poikaa ja yritti maksaa tämän hiljaiseksi. Poika kuitenkin kertoi lopulta asiasta vanhemmilleen, ja Gacy tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, mutta tämä kuitenkin kiisti syyllisyytensä alusta loppuun. Gacyn vaimo otti avioeron ja tiettävästi Gacy ei enää koskaan tavannut vaimoaan tai lapsiaan.
Gacy pääsi ehdonalaiseen vuonna 1971, palasi Chicagoon ja osti talon Norwood Parkista. Hän perusti rakennusalan yrityksen ja avioitui Carole Hoffin kanssa vuonna 1975. Gacy tunnettiin naapurustossa erittäin lämpimänä ja sosiaalisena ihmisenä. Gacy vieraili usein paikallisissa sairaaloissa ja paikallisissa juhlissa, viihdyttäen ihmisiä Pogo-klovniksi pukeutuneena. Etenkin lapset rakastivat häntäAsunsa takia mies sai myöhemmin lempinimentappajaklovni”.

Vuoden 1976 loppupuolella avioliitto hajosi ja Gacy jäi yksin asumaan Norwood Parkin taloonsa.
Epäilykset heräsivät vuoden 1978 loppupuolella kun poliisi tutki teini-ikäisen Robert Piestin katoamista. Silminnäkijöiden mukaan Piest oli nähty viimeksi Gacyn seurassa. 1978 Gacy marssi itse poliisasemalle ja tunnusti, ja kertoi myös tappaneensa ensimmäisen kerran jo vuonna 1972. Gacy tunnusti kaikkiaan 33 ja osasi näyttää sijainnin 28 ruumiille, joista suurin osa oli haudattuna hänen oman talonsa alle. Kaikki uhrit olivat miespuolisia, ja valtaosa teini-ikäisiä. Kaikille uhreista oli tehty myös seksuaalista väkivaltaa.

Gacyn oikeudenkäynti alkoi 6. helmikuuta 1980 Chicagossa. Gacyn puolustus vetosi mielisairaudesta johtuvaan syyntakeettomuuteen, mutta tämä hylättiin. Maaliskuun puolivälissä Gacy todettiin syylliseksi ja hänet tuomittiin kuolemaan. Gacy teloitettiin myrkkyruiskeella 10.5.1994.

 

Tags

Related Articles

Close