Kirjat, musiikki ja elokuvatMusiikkiOravanpyörässäViihde

Hevarittaren kulttuuriblogi: Turku Saatanalle VII

Tunnelmia Turku Saatanalle-festareilta - ja kotisohvalta.

1.3.2019

”MOOOOOOOIIIIIII! Tosi kiva nähdä sua! Mitä kuuluu?”

Itselleni täysin tuntematon hevimies halaa minua, ja hymy hänen kasvoillaan on yhtä leveä kuin seitsemän leivän uuni. Vastaan superväkinäisellä hymyllä, ja kerron minulle kuuluvan pelkkää hyvää. Valehtelen ihan suoraan päin naamaa. Minulle PITÄISI kuulua hyvää; suorastaan HELVETIN hyvää. Olenhan Turku Saatanalle VII-festareilla, ja lavalla soittaa parhaillaan ihan jumalattoman kova bändi, Filii N.I. Tänne eivät surut ja murheet sovi, vaan täällä pidetään hauskaa. Paitsi että minä olen vieläkin siinä helvetin ebolassa, mikä minulla on ollut koko kuluneen vuoden. Selkää särkee saatanallisesti, voimat ovat ihan nollassa, pyörryttää ja kuumekin tekee nousua. Yritä tässä sitten humpata muun kansan mukana.

Enkä ole ainoa, jota epäonni on tänä vuonna koskettanut. Itse olen ollut sairaana, mutta Turku Saatanalle-festareiden järjestäjä, Metallihelvetti, on myös kokenut kovia. Vain 30 päivää ennen festareiden alkua Kåren, missä tapahtuman piti alun perin olla, ilmoitti tuosta noin vain, ettei festareita voida pitää Kårenilla ”sisäisten syiden vuoksi”. Tämän parempaa syytä ei annettu sille, että sopimus haluttiin Kårenin puolesta purkaa. Toinen Metallihelvetin pääjehuista, Jussi Helenius, kertoi Infernolle, mitä kaikkea keikkapaikkasäätöihin liittyi. Lue se siis tuolta: https://www.inferno.fi/uutiset/turku-saatanalle-nyt-legendabandi-heittaa-hyvastit-30-vuotiselle-uralleen-1-maaliskuuta/

Uusi keikkapaikka löytyi Logomosta. Logi 3 on toki parempi vaihtoehto kuin ei mitään, mutta jos nyt ihan suoraan sanotaan, ei paikka sovellu festaripaikaksi niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Tästähän ei missään tapauksessa ole järjestäjiä syyttäminen, sillä heillä oli tasan kuukausi aikaa löytää uusi venue tai peruuttaa tapahtuma, mihin oli satsattu isot rahat. Pakko oli ottaa vastaan se, mitä tarjolla oli näin lyhyellä varoitusajalla.

Ja ettei nyt liian helpolla päästäisi, tuli venue-ongelmien lisäksi vielä muitakin ongelmia! Kun Jenkeistä kotoisin oleva Acheron yritti päästä varaamalleen lennolle Suomeen, lento peruttiinkin viime minuutilla, eikä bändi saanut mistään uutta lentoa. Matkanjärjestäjän kanssa neuvottelu ei tuottanut kuin vitutusta, ja uutta lentoa ei bändille tarjottu. Tilalle saatiin lyhyellä varoitusajalla kaksi uutta esiintyjää: Deathkin ja Perdition Winds. Eipä se silti vähentänyt vitutuksen määrää, mitä nämä jatkuvat takapakit teettivät.

Kaikesta huolimatta, täällä nyt ollaan. Logomossa, HE-LE-VE-TIN hyvissä tunnelmissa, ja tukat heiluvat musiikin tahtiin. Paitsi minulla ei ole erityisen hehkeät tunnelmat. Minulla ei niska liiku kivun takia, ja olo sen kun huononee sekunti sekunnilta. Yritän silti ottaa ilon irti edes siitä, että voin istualteni nauttia hyvästä musiikista ja myös räpsiä pari fotoa.

Tälle viikonlopulle olisi kovaa settiä luvassa. Esiintyjäkaarti näyttää tältä:

Kovaa settiä olisi tiedossa! Mertsiäkin olisi pöydät piukassa, ja levyjä lähtisi halvalla, jos vain jaksaisi seisoa tämän selkäkivun kanssa, ja kaivella kaikkia levylootia.

Filii N.I. poistuu lavalta, ja tilalle tulee Horna. Bändi vetää ihan HE-LE-VE-TIN kovan keikan. Minä räpsäisen kiiruusti pari kuvaa, ja totean sen jälkeen, että nyt loppui veto tästä tädistä. Minun on pakko päästä kotiin nukkumaan. Niin paljon, kun haluaisinkin nähdä islantilaisen Auðnin, en vain pysty enkä kykene. Jos lykkään kotiinlähtöä enää yhtään pidemmälle, en pääse enää ajamaan kotiin.

2.3.2019

Superpitkien yöunien jälkeen herään tukkoisena ja väsyneenä. Vilkaisen kelloa: ei ole vielä kiire. Hyvin ehtii vetää päikkärit, ja vielä toisetkin. Ensimmäinen bändi aloittaa vasta puoli kahdeksalta.

Siirryn sohvalle tekemään kuolemaa, ja laitan He-Manin pyörimään. Onnistuin löytämään DVD-levyn tätä 80-luvun suursuosikkia. He-Man oli kova juttu silloin! Paljon kovempi kuin jotkut tylsät Prätkähiiret. Ja taatusti kovempi kuin Ryhmä Hau!

Kello lähestyy seitsemää. Yritän nousta. En jaksa. Päätän lähteä keikalle ilman meikkiä ja juuri niissä vaatteissa, mitkä minulla sillä hetkellä oli päälläni. Hiuksia tuskin tarvitsee harjata, ja mitä minä rintsikoillakaan teen. Ellei joku ole nähnyt riipputissejä, niin nytpähän sitten näkee. Olen varmasti niin nolo näky, että ihmisillä herää myötähäpeä minua kohtaan, mutta sille ei nyt voi mitään. Pitäisi varmaan askarrella kaulaan kyltti: ”Olen sairas, ymmärrä siis ulkonäköni”.

Puoli kahdeksan. Morgal aloittaa soittamisen näillä näppäimillä. Olen päässyt sohvalla jo istuma-asentoon, mutta en jaksa nousta. Olo on kuin jyrän alle jääneellä. Väsyttää, oksettaa, pyörryttää ja ennen kaikkea itkettää. Minulla on ranteessani kahden päivän ranneke muistuttamassa minua siitä, että nyt olisi keikkaa tarjolla, ja minä-tyttö istun sohvalla itkemässä. Hyvin menee.

Puoli yhdeksän. En ole vieläkään päässyt sohvalta ylös. Joka kerta, kun yritän, alkaa heikottaa niin paljon, että on pakko mennä takaisin makuuasentoon. Kello on yhdeksän, kun yritän viimeisen kerran nousta ylös. Ei, ei tule tasan mitään. Jätän tähän. Ja taas tulee itku.

Voiko ihmisellä paskempaa tuuria olla? Minulta on tämän helvetin ebolan takia jäänyt tänä vuonna väliin aivan järjetön määrä hyviä koulutuksia, kursseja ja myös keikkoja! Olen ollut enemmän sairauslomalla kuin mitä olen ollut töissä.

Vituttaa niin, ettei veri kierrä. Ei muuta kuin peittoa korville ja unta kuuppaan, niin ei vituta enää niin paljoa, ja verikin pääsee taas kiertämään. Jospa tämä ebola alkaisi hellittää kesään mennessä, niin pääsisi Tuskaan edes kolmeksi päiväksi.

On tämäkin elämää…

Tags

Satu Mäkinen

Räiskyvä, rääväsuinen räpätäti.
Sisukas, suorasanainen sählääjä.
Juuri se henkilö, josta äitisi sinua varoitti.
Se olen minä. Satu. Minulla on vahvoja mielipiteitä, ja kerron ne kyllä kiertelemättä ja kaunistelematta asiaa laisinkaan.

Related Articles

Close