Oravanpyörässä

Koiran elämää? Kyllä, kiitos!

Miten ihanaa olisikaan, jos saisi edes yhden päivän olla koira!

Olen tässä kuluneiden viikkojen aikana miettinyt, olenko hullu, tyhmä vai kenties molempia. En ole juuri muuta tehnyt kuin reissannut eri paikkakunnilla, eri koulutustapahtumissa. Ellen ole itse istunut koulunpenkillä oppimassa uutta, olen ollut kouluttajan roolissa puhumassa asiasta ja suurimmaksi osaksi asian vierestä. Kotona vietettyjä päiviä on vähemmän kuin reissun päällä vietettyjä. Vapaata päivää ei ole ollut yhtään sitten elokuun lopun. Ja tämä kaikki on ihan itse valittua. Kukaan ei ole pakottanut minua mihinkään.

Nyt, kun vietän ensimmäistä vapaata iltaani sitten sen elokuun lopun, istun sohvalla katsoen huippupaskoja ja mieltä turruttavia elokuvia, syöden rasvaista, kotiinkuljetettua pizzaa ja täristen stressistä. Tämä stressistä johtuva tärinä on niin voimakas, että minusta saisi tehtyä todella tehokkaan vibraattorin. Samalla, kun mätän neljän juuston pizzaa käkättimeen, katselen, miten minun kaikkein rakkain vihulaiseni, maailman paras karvakorva, suomenlapinkoirani Kauno, nukkuu parvekkeen oven edessä. Minun kaunis koirani. Niin rauhallisena, niin stressittömänä. Eläen tässä hetkessä, nauttien parvekkeen oven alta tulevasta kylmästä viimasta.

Mitä voisinkaan maksaa, jos voisin muuttua joka hemmetin oksalla poukkoilevasta oravasta koiraksi. Miten ihanaa ja rentoa elämä olisikaan! Ruoka olisi valmiina kupissa, eikä sitä tarvitsisi tehdä itse. Ihmiset lässyttäisivät, rapsuttaisivat korvan takaa ja kertoisivat minulle, miten hyvä tyttö olenkaan. Saisin kaikista koulutuksista palkaksi nameja sen sijaan, että saan typeriä lippulappuja, missä lukee, että olen suorittanut jonkun koulutuskokonaisuuden. Kyllä minulle kelpaisi joku hedelmäkori sen lippulapun sijaan! Tai ravintolaillallinen jonkun toisen henkilön laskuun.

Saisin nukkua pitkään, eikä tarvitsisi käydä töissä. Kukaan ei ihmettelisi, jos lähden yhtäkkiä juoksemaan jäniksen perässä, vaan sitä pidettäisiin normaalina käytöksenä. Samoin sitä, jos yhtäkkiä kumarrun nuuhkimaan jonkun persettä. Saisin viettää pitkiä, laiskoja päiviä, ihan vain oleskellen ja nautiskellen.

Okei, ei mitään hyvää, ettei jotain huonoa. Koirana minun seksielämääni rajoitettaisiin muutamaan hassuun panoon, tai pahimmassa tapauksessa minut vietäisiin lääkärille ja sen jälkeen sukuelimet sanoisivat niks naks. Mutta kaitpa tuon kestäisi, jos saisi noin muuten elää kuin turkulaisen kerrostalon kuningatar, ilman huolen häivää ja ilman stressitärinöitä.

Huomenna saan viettää vapaapäivää Children of Bodomin keikalle moshaten kuin viimeistä päivää. Se onkin sitten viimeinen vapaapäivä taas hetkeen. Viikonloppuna on jokaisena päivänä koiranomi-koulutusta (ellet tiedä, mikä on koiranomi, niin KVG), ja siitä sitten sujuvasti syyslomalta maanantaina töihin.

Tervetuloa seuraamaan tätä minun oravanpyörääni! Varo vain, ettei oma pääsi mene pyörälle. Niin saattaa ehkä tapahtua.

Tags

Satu Mäkinen

Räiskyvä, rääväsuinen räpätäti.
Sisukas, suorasanainen sählääjä.
Juuri se henkilö, josta äitisi sinua varoitti.
Se olen minä. Satu. Minulla on vahvoja mielipiteitä, ja kerron ne kyllä kiertelemättä ja kaunistelematta asiaa laisinkaan.

Related Articles

Close