Parempaan huomiseen

Mitä jos se kuolee?

Äitini kuoli syöpään 10 kuukautta sitten. Sen jälkeen olen eronnut, aloittanut uuden työn, kaksi uutta sivutyötä, kokeillut yhtä laastarisuhdetta joka ei toiminut mutta poiki uuden parhaan ystävän, sisustanut kodin uusiksi ja kutakuinkin ollut 24/7 tekemässä ”jotain.”

Enimmäkseen kertomassa suu vaahdossa miten hyvin olen äidin kuolemasta selvinnyt. Katsokaa nyt! Uudet verhot! Ja tyynyt! Ja joka päivä tässä huushollissa on tuoreita leikkokukkia. Kerroinko että otin sen työkeikan!

Kaikki koska pelotti pysähtyä. Jos pysähtyy pitää ajatella ja se ei käy.

Kunnes pari kuukautta sitten elämään tuli ihminen joka oli niin läsnä ja rauhallinen että yhtäkkiä huomasin olevani parisuhteessa. Minä joka en usko yksiavioisuuteen en voisi edes kuvitella elämää muun kuin tämän ihmisen kanssa. Minä joka vihaan avioliittokonseptia voisin sanoa kyllä.

Sitten tulee viesti. Mies on noroviruksessa. Se kurja tauti joka saavutti varmaan 95% suomalaisista tänä vuonna. Vaaraton jos on perusterve ihminen niin kuin mies on. Iso äijä joka ei heti näänny jos pari päivää elää mustikkakeitolla, mutta vetää isonkin tyypin sängyn pohjalle. Mies oli surullinen että viikonloppu peruuntui ja pahoitteli hirveästi. Minä en ollut pettynyt. Tai surullinen.

Olin lamaantunut kauhusta. Sillä on syöpä. Sanoiko se että niskat on jumissa? Aivokalvontulehdus. Siitä voi tulla sepsis. Verenmyrkytys. Kuolema. Se kuolee nyt.

Olen niin vitun (pardon my french) syövälle että jos se olisi ihminen vetäisin turpaan. Ja lujaa. Se rikkoi kuplani, jossa kaikki on hyvin. Se toi pelon mikä ei lähde pois. Se jäytää takaraivossa eikä hellitä koskaan. Se toi ne tunnit yöllä
kun makaa valveilla hiestä märkänä koska pelottaa kaikki. Olen aina ollut vähän terapiavastainen ihminen mutta maanantaina varaan ajan johonkin keskusteluapuun.

Näin ei voi jatkua. On aika kohdata nämä demonit ja sanoa että nyt riitti. Painukaa helvettiin mun päästä.

Till next time, Lulu

Tags

Related Articles

Check Also

Close
Close