Paskapuhetta, mutta uskon

Oodi äideille

Pari viikkoa sitten oli melkoinen käännekohta omassa elämässä. Vaimoni, ja elämänkumppanini yli 20 vuoden ajalta, joutui isoon leikkaukseen ja meinasi menettää henkensä leikkauspöydälle. Minä toimin ”yh-isänä” sen viikon ajan kun vaimo oli sairaalassa. Yritän kiteyttää viikkoni tähän tekstiin.

– Vaimo oli tehnyt viikko-ohjelma -lapun, jossa oli eriteltynä kaikki päivän toimet. Ensitöikseni heitin lapun roskiin, koska mua ei määräillä, edes etätyönä.

– Puhtaat pyykit eivät enää ilmestyneet kaappeihin. Tyttö kysyi minulta mistä lapset tulevat. Lupasin kertoa, jos hän kertoo minulle mistä puhtaat vaatteet tulevat?

– Molempiin oli vastauksena ”äiti”.

– Yritin pestä pyykkiä. Pyykkikone pomppi enemmän, kuin viikonlopun lapsivapaalla oleva äiti-ihminen Yön keikalla. Lopputuloksena oli vaahtobileet ja tytön värikkäät Frozen-vaatteet mustina.

– Kerroin tytölle Elsan ja Annan olevan hevareita, siksi vaatteet olivat nyt mustat.

– Miksi lasten haalareissa on enemmän aukkoja, kuin Sipilän puheissa?

– Kun päiväkotitäti sanoo haalarin hupun kuuluvan pään taakse, älä sano, että luulit hupun olevan kasvosuoja rumille lapsille.

– Kun vaimosi lähettää sinulle Whatsapp-viestin sairaalalta, joka on enemmän epäselvä kuin Tauskin puheet, niin älä kysy onko dysleksia tarttuvaa.

– Kun muistilapussa lukee ”muista laittaa tabletti astianpesukoneeseen”, se tarkoittaa pesutabletteja.

– Takuu ei korvaa tiskattua älylaitetta.

– Kun vaimo sanoo vatsansa muistuttavan Alien-elokuvaa, niin älä sano hänen vaginansa muistuttaneen Predatoria synnytyksen jälkeen.

– Imuri menee tukkoon leluista ja sukista.

– Kun 5-vuotias tyttäresi on menossa seurakuntakerhoon ja maalaa naamansa äitinsä meikeillä, hänen äidiltä saatu lupa on luultavasti valhe.

– Kun viet Jokerin näköiseksi meikatun tyttäresi seurakuntakerhoon, älä sano muille vanhemmille lapsesi hävinneen vedon.

– Imuri menee tukkoon meikeistä.

– Kun kaivat myöhään illalla, lapsesi nukahdettua, pihalla roskistasi etsiäksesi sen saatanan viikko-ohjelmalistan, niin älä sano ”mitäs etsit roskiksesta”-kysyvälle naapurille, että ”paperia joka kertoo mulle mitä tehdä”. Terveisin Taloyhtiön hullu -83

– Imuri ei mene tukkoon viikko-ohjelmasta.

– Vaikka olet koko viikon leikkinyt äitiä, ei ole OK mennä uimahallissa tyttären perässä naisten puolelle. Lause ”olet liian karvainen tänne”, satutti. Sanat satuttavat. Myös korkealta huutaminen satuttaa.

– Älä mene velkaisena pankkiin, tai univelkaisena uimahalliin. Jos kuitenkin menet, älä unohda uimahousujasi naulakkoon, mennessäsi altaiden puolelle. Sanat satuttavat. Tyttöjen kiljuminen satuttaa. ”Kävin kylmässä suihkussa” -kommentti ei tuota ahaa-elämystä, vaan näsäviisastelua.

– Imuri menee tukkoon uimahallin kuukausirannekkeesta ja uimahousuista.

– Pyydä isäinpäivälahjaksi tehdasimuri

Vaimoni oli todellakin viikon sairaalassa. Sen viikon aikana kun hoidin tyttäreni, koiran, siivoamiset, ruuanlaiton, tiskaamisen , pyykkaamisen, leikkimisen, nukuttamisen, herättämisen ja yleisesti ottaen kaiken, jonka vaimoni on pyyteettömästi hoitanut aina, olin ihmeissäni. Sen viikon aikana kärsin jo univajeesta ja aikataulutusongelmista.

Se, miten äidit ja varsinkin yh-äidit tekevät tämän kaiken ja enemmän, pyyteettömästi ja niin helposti, ei mahdu kaaliini.

Tämä on omistettu kaikille pyyteettömän työn tekijöille, äideille. Te olette tämän maailman ainoat oikeat supersankarit. Vain viitta puuttuu.

Ps. Imuri menee tukkoon viitasta

Related Articles

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close