Sarjarakastuja

Aikakauden loppu – Game of Thrones (2011–2019)

Tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Game of Thrones -sarjasta, mukaan lukien sarjan viimeisen tuotantokauden ja finaalijakson. Älä siis lue pidemmälle, mikäli et ole vielä katsonut sarjan finaalia tai aiot vasta alkaa tutustua ohjelmaan tai kirjoihin.

Sisällys:

  1. Game of Thrones on loppunut
  2. Game of Thronesin taustalla on kirjasarja
  3. Uudenlaista televisiota
  4. Muutos huonompaan alkaa
  5. Vihattu viimeinen kausi
    – Bran
    – Night King
    – Arya
    – Cersei ja Jaime
    – Tyrion
    – Daenerys
    – Jon
  6. Lopuksi

Game of Thrones on loppunut

Olo on aamusta saakka ollut haikea. Tänään sai päätöksensä yksi televisiohistorian hienoimmista ja kalleimmista produktioista. Game of Thrones on nauttinut maailmanlaajuisesti valtavasta suosiosta ja se on varmasti yksi fanitetuimmista ohjelmista (ja kirjasarjoista) koskaan. Game of Thrones toi fantasian genrenä valtavirtaan ja oli yksi sukupolveamme määrittävä tarina yli kahdeksan vuoden ajan.

Game of Thrones alkoi 2011 HBO:n tuottamana. Aloitusvuosi on jäänyt hyvin mieleen, sillä samana vuonna rakas isäni menehtyi. Vaikka aloin seurata sarjaa samaan aikaan, kun se tuli ilmaiseksi muidenkin suomalaisten televisioihin eli vasta tammikuussa 2012, yhdistin sarjan alkamisen aina jotenkin tuohon menettämisen aikaan. Olin alusta saakka täysin varma, että isäni olisi rakastanut Game of Thronesia, sillä fantasia oli niin kirjallisuutena kuin elokuvinakin meidän yhteinen juttumme. Jaoimme yhdessä niin Lord of the Rings -elokuvat kuin Harry Potter -aikakaudenkin. Näistä syistä isäni tuntui kulkevan rinnallani aina, kun katsoin Game of Thronesia. Ja nyt se aikakausi on ohi.

Aion tässä postauksessa käsitellä Game of Thronesin viimeisen kauden sekä hieman koko tarinan kokonaisuutta, omaa kokemustani sekä laajempaa kulttuurillista ilmiötä, jonka sarja aiheutti.

Game of Thronesin taustalla on kirjasarja

Vaikka olen kirjallisuuden pääaineesta valmistunut maisteri ja luen aina kirjat ennen kuin katson elokuvan tai muun adaptaation, en ollut edes kuullut The Song of Ice and Fire -sarjasta ennen ohjelman alkua.

Suomeksi käännettynä kirjoja on kustantanut hyvin pieni ja itselleni aiemmin tuntematon kustantamo Bantam Books. Alkuperäiskielellä kirjasarja alkoi jo vuonna 1996 A Game of Thrones -teoksella eikä kirjailija George R. R. Martin ole vieläkään saattanut sitä päätökseen. Viimeisin kirja, sarjan viides osa A Dance with Dragons julkaistiin 2011. Ensimmäisen ja viidennen osan väliin jäi 15 vuotta. Sarjasta puuttuu vielä kaksi teosta, joiden julkaisuajankohta on mysteeri niin faneille kuin varmaan kirjailijalle itselleenkin.

Itselleni epätyypillisesti en ole vieläkään lukenut sarjaa. Tutustuin kirjoihin lukemalla ensimmäisen osan niin englanniksi kuin käännettynäkin, mutta se mukaili sarjan ensimmäistä kautta niin paljon, etten kokenut saavani teosten läpikahlaamisesta mitään lisää. Tämä tietenkin on nyt osoittautunut vääräksi olettamukseksi.

Sarjan viimeinen jakso esitettiin Suomessa 20.5.2019

Uudenlaista televisiota

Game of Thrones tuntui sinänsä alkavan kuin mikä tahansa fantasiasarja, vaikka siinä oli heti hyvin paljon hahmoja ja monimutkaisia poliittisia kuvioita. Jo ensimmäisen jakson alussa katsoja sai ensikosketuksensa sarjan pahaan voimaan, white walkereihin sekä heidän kuolleista luomiinsa zombeihin. Muuta selkeää fantasian elementtiä ei sarjassa heti ollut, ainakaan noin näkyvästi. Pääasiassa ensimmäisessä tuotantokaudessa keskityttiin pohjoisen kuningaskunnan Starkeihin ja heidän perheensä päähän Nediin. Valtaistuinpeli lähti käyntiin ja Game of Thrones loi aivan uudenlaisen tavan tehdä tarinaa; katsojalle kävi pian selväksi, että kuka tahansa saattoi päästä hengestään. Tarinan sankarit tai heidän vastapelurinsa eivät olleet turvassa vaan sarja rankaisi armotta jokaista, joka teki valtaistuinpelissä typerän liikkeen, olipa sen taustalla kunniallinen tai pahantahtoinen ajatus.

Uskon, että tähän realistisuuteen Game of Thronesin viehätys paljolti perustui. Selkeää päähenkilöä ei ollut, sodankäynti, juonittelu ja ihmissuhteet kuvattiin niin kuin ne oikeassa elämässä voisivat mennä. Kukaan ei ollut turvassa ja se sai jokaisen katsojan istumaan sohvan reunalla jaksoa seuratessaan. Perheen pään, Ned Starkin mestaus ensimmäisen kauden lopussa on varmasti sarjahistorian merkittävimpiä hetkiä pitkään ja toivon sen rohkaisevan tulevia tekijöitä samanlaiseen realistisuuteen. Tämä samainen realistisuus pelasi osansa myös sarjan viimeisten jaksojen suosion romahtamissa. Siitä lisää myöhemmin.

Game of Thrones aloitti myös toisen hienon uudistuksen. Sarjan alkamisen ja suosion räjähtämisen jälkeen kirjoja on alettu adaptoida useammin juuri TV-ohjelmiksi eikä aina vain elokuviksi. Sarjan erinomainen laatu niin näyttelijöiden, miljöön kuin erikoistehosteidenkin osalta on pakottanut sarjaviihteen riman hirvittävän paljon ylemmäs, erityisesti fantasia- ja scifisarjojen osalta. Fantasia alettiin ottaa entistä vakavammin osaksi valtavirtaa, pois marginaalista.

Lopulta Game of Thronesista tulikin yksi maailman kalleimmista televisiosarjoista. Ensimmäisen kauden budjetti oli noin 50-60 miljoonaa dollaria, kun viimeisen kauden budjetti oli jo 90 miljoonaa. Suurin budjetti sarjalla oli sen kuudennella kaudella, jolloin se oli yli 100 miljoonaa.

The Hound ja Arya ratsastavat kohti kohtaloaan

Muutos huonompaan alkaa

Game of Thronesin viimeinen eli kahdeksas kausi alkoi tänä keväänä 2019. Sen ja sarjan seitsemännen kauden välissä oli poikkeuksellisesti melkein kaksi vuotta, kun aiemmat kaudet ilmestyivät vuoden välein. Viimeisessä kaudessa oli myös vain kuusi jaksoa, joskin pidempiä kuin aiempien kausien jaksot. Game of Thronesin jaksot olivat aina olleet tavallista sarjaa pidempiä noin tunnin mitallaan. Nyt viimeisen kauden kaksi viimeistä jaksoa kestivät jo 1,5 tuntia. Se ei silti ainakaan fanien mielestä tainnut olla tarpeeksi, sillä huolimatta vaikuttavasta 9,5 / 10 tähden arvostelustaan IMDb-palvelussa, Game of Thronesin viimeisen kauden pisteet ovat jääneet reilusti aiempien kausien jalkoihin.

Sarjan fanit alkoivat huomata muutoksen sarjan tunnelmassa jo varmaankin hieman viidennen kauden aikana, mutta viimeistään kuudennesta kaudesta eteenpäin. Monimutkaiset poliittiset kuviot yksinkertaistuivat pikkuhiljaa mutta eivät silti pysyneet täysin loogisina, juonen ja hahmojen toiminnan realistisuus alkoi säröillä. Viimeistään jo seitsemännellä kaudella jo vähemmänkin tarkkaavaiset katsojat alkoivat huomata jonkinlaista sävynmuutosta, viimeisellä kaudella se muodostui jo suureksi ongelmaksi. Muutoksen syy oli itsestään selvä: sarjan tekijöiltä loppuivat kirjat kesken. Käsikirjoittajat ja muu tiimi oli tietysti joutunut ottamaan taiteellisia vapauksia jo ennen varsinaisen taustamateriaalin loppumista, sillä ihan kaikkea ei voi sarjatuotannoissakaan tehdä edes valtavalla budjetilla.

Viimeisin julkaistu Tulen ja jään laulu -sarjan kirjoista päättyy siihen, kun Jonia puukotetaan sydämeen ja mies jää verta vuotavana maahan makaamaan. Teos päättyy cliffhangeriin eikä lukija saa varmaa tietoa Jonin kohtalosta. Tässä on vielä nähtävissä sarjan realistisuus: vaikka Jon toimi omasta mielestään oikeudenmukaisesti, hän pelasi epäviisaasti ja päätyi omien miestensä puukottamaksi. Sarjan kuudes kausi paljasti sitten jo kirjojen pitkäaikaisille faneille jotakin täysin uutta: punainen papitar Melisandre herättää Valon herran voimien avulla menehtyneen Jonin kuolleesta kuin ristiinnaulitun Jeesuksen. Vaikka juonikuvio oli varmasti kaikille mieluinen, onhan Jon monien lempihahmo, se loi ensimmäisen särön sarjan todellisen vaaran tuntuun. Koska Jon oli jo kerran kuollut ja herätetty eloon, oli selvää, ettei hän olisi oikeassa vaarassa enää ennen loppua.

Samaisella kuudennella kaudella kasvottomaksi salamurhaajaksi kouluttautunutta Aryaa puukotettiin vatsaan, kahdesti ja väännettiin vielä päälle. Vähän samankaltaiseen puukotukseen menehtyi myös Pohjoisen kuninkaaksi tituleeratun Rob Starkin vaimo surullisen kuuluisissa Punaisissa häissä. Arya putosi kaiken kukkuraksi vielä likaiseen jokeen, mutta puukotuksen vaikutukset jäivät vähäisiksi. Haavat parantuivat ihmerohtoa juomalla ja Arya oli elämänsä kunnossa pian tapahtuneen jälkeen.

Seitsemännellä kaudella katsojat eivät voineet olla huomaamatta tahdin nopeutumista. Hahmot saattoivat olla mantereen pohjoisääressä ja seuraavassa kohtauksessa jo etelässä pääkaupungissa, vaikka realistisuuteen aiemmin panostaneessa sarjassa matkan todellinen kesto olisi vaatinut useita jaksoja. Näin olikin aiemmilla kausilla. Kritiikkiä alkoivat kerätä myös selvemmiksi päähenkilöiksi havaitut hahmot kuten Daenerys ja Jon, joiden päätökset alkoivat olla epäloogisempia ja valtaistuinpeli huonompaa. Sarjassa on saanut surmansa huomattavasti paremmastakin pelaamisesta, mutta niin sanottu plot armor eli juonen tarjoama suoja alkoi näkyä selvemmin ja selvemmin yhä useamman hahmon ympärillä. Vaaran tuntu hälveni jakso jaksolta ja melko pian oli selvää, että Daenerys, Jon, Arya, Tyrion ja muutama muu katsojien suosikki oli varmassa turvassa surkeista päätöksistä huolimatta.

Jon ja Dany olivat rakastavaiset

Vihattu viimeinen kausi

Suurin tai ainakin äänekkäin osa sarjan faneista on antanut todella negatiivista palautetta sarjan viimeisestä kaudesta. Edellinen, seitsemäs kausi jätti katsojat sohvan reunalle keikkumaan: sarjan pääpaha Night King ratsasti Daeneryksen kuolleista henkiin herätetyllä lohikäärmeellä vihdoin Pohjoisen Muurille ja tuhosi sen. Valtava ja pysäyttämätön zombiarmeija sai vapaan pääsyn kaikkien ihmisten kuningaskuntien kimppuun.

Vaikka seitsemännessä kaudessa oli jo loogisuusongelmansa, moni katsoja oli valmis antamaan tietyt aika- tai matkahyppäykset anteeksi. Viimeistä kautta odotettiin maailmanlaajuisesti henkeä pidättäen ja faniteoriat ottivat entisestään tulta alleen.

Erilaiset teoriat ovat pyörineet sarjan fanien keskuudessa jo ensimmäisen kirjan julkaisusta saakka. Yksi erittäin suosittu teoria koski Jonin oikean äidin identiteettiä ja vaikka kirjoissa tätä ei olekaan vielä paljastettu, TV-sarja kertoi jo seitsemännellä kaudellaan totuuden: Jon Snow onkin oikeasti Aegon Targaryen ja rautavaltaistuimen todellinen perijä. Hänen isänsä ei ollutkaan Ned Stark vaan Jon olikin Rhaegar Targaryenin (Hullun kuninkaan pojan) sekä Lyanna Starkin (Nedin siskon) lapsi.  On myös kerrottu, että tämä on yksi TV-sarjan syntymisen kannalta oleellisista paljastuksista. Tarinan mukaan kirjailija George R. R. Martin lupasi sarjan päätekijöille David Benioffille sekä D. B. Weissille, että nämä saavat tehdä hänen kirjoistaan sarjan jos arvaavat oikein Jon Snow äidin nimen.

Varmasti osittain tämän teorian oikeellisuudesta innostuneena sarjan (niin kirjojen kuin ohjelmankin) fanikunta innostui teorioiden kehittelystä entisestään. Kirjoissa on sarjaa enemmän keskitytty erilaisten profetioiden merkitykseen sekä koko taustatarina on ohjelman maailmaa paljon laajempi. Moni odotti, että erityisesti sarjan mystisellä pääpahiksella eli Night Kingillä ja koko hänen kuolemaa uhkuvalla armeijallaan olisi jokin syvempi ja yllättävä merkitys tai taustatarina. Teoriat olivat villejä ja yksi suosituimmista oli mm. se, kuinka Starkien halvaantunut veli Bran olisikin todellisuudessa Night King itse. Tästä on luontevaa siirtyä viimeisen kauden lopulliseen pilkkomiseen ja analyysiin.

Bran – Kolmisilmäinen Korppi

Branin matka Kolmisilmäiseksi korpiksi alkoi jo ensimmäiseltä kaudelta, kun Jamie Lannister tönäisi pojan alas tornista tämän nähtyä todisteen Jamien ja Cercein insestisestä rakkaudesta. Halvaantunut poika päätyi näkyjen johdattamana kauas pohjoiseen, Muurin toiselle puolelle, vaarallisen ja alkukantaisen taikuuden maille. Lopulta hänestä tuli edeltäjänsä kouluttamana uusi Kolmisilmäinen korppi. Hän näkee kaiken menneen ja nykyisen sekä viitteitä myös tulevasta.

Oman persoonansa menettäneen Branin ympärille rakennettiin todella pitkä ja vaikuttava tarina, jonka päämäärä oli juuri se, jonka poika lopulta saavutti. Hänestä tuli Kolmisilmäinen Korppi, minkä jälkeen katsojat odottivat henkeään pidätellen. Bran vaikutti pahan Night Kingin vastavoimalta. Mikä hänen roolinsa tulisi olemaan lopun taistelussa?

Vastaus: ei mikään. Branin ympärille olisi voitu rakentaa minkälainen tarina tai motiivi tahansa, mutta lopulta pojan valtava missio ohitettiin vain toteamalla, että tämän tehtävä on toimia maailman muistina. Hienoa kyllä, mutta ei se katsojalle merkitse oikein mitään. Branilla ei ollut lopulta osaa eikä arpaa pahan voittamisessa: hän ei auttanut erikoistaidoillaan mitenkään Talvivaaran taistelussa, ei kertonut sanallakaan Cercein suunnitelmista eikä sen koommin myöskään varoittanut tai reagoinut Danyn hulluuteen. Bran olisi voinut ehkä jopa estää Kuninkaansataman verilöylyn. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Lopulta Bran kruunattiin äänestyksellä rautavaltaistuimelle, kuninkaaksi. Hän voitti valtaistuinpelin, vaikka ei tehnyt muutoksensa jälkeen yhtään mitään.

Minulle Branin kuninkuus ei ollut mieluinen ratkaisu. Ymmärrän, että sarjan tekijät halusivat ehkä yllättää, mutta Bran on hahmona niin hukattu mahdollisuus, ettei hän ansainnut valtaistuinta. Vaikka luultavasti hän on hyvä kuningas.

Branista tuli Kolmisilmäinen korppi ja Westerosin kuningas

Night King – tuhlattu pääpahis

Braniin liittyi vahvasti alusta saakka sarjan pääpaha Night King. Hän on talven ja kuoleman sanansaattaja, jonka valtavalla zombiarmeijalla oli vain yksi tarkoitus: tuhota ihmiset ja elämä. Tässä on toinen esimerkki erinomaisesti tuhlatusta hahmosta. Alusta saakka mystiseksi kirjoitettu hahmo ei löytänyt katsojan silmissä minkäänlaista merkitystä ennen kuin hänet jo tuhottiin. Sarjan ensimmäisestä kohtauksesta saakka kehrätty pelko ja kauhu loppui yhdessä jaksossa, viimeisen kauden puolivälissä.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä tavallaan pidin siitä, miten tilanne ratkaistiin. Oli tietysti selvää, ettei ilman jonkinlaista ihmetapahtumaa kukaan sarjan hahmoista selviäisi hengissä. Kuolleiden armeija oli täysin ylivoimainen Talvivaaran taistelussa. Minusta ratkaisu oli oikea, mutta sen alustaminen ei onnistunut. Katsojat odottivat kahdeksan kautta, että talvi tulisi ja kun se vihdoin tuli, se kukistettiin noin neljässäkymmenessä minuutissa. Sarjan aika ei vain riittänyt ja se on todella harmi.

Night Kingin motiivit olisivat voineet olla mitä vain, mutta hänen missionsa kutistettiin filosofiseksi tarpeeksi tuhota ihmiset ja heidän koko ”muistinsa”.

Night King ei tuhoutunut lohikäärmetulessa

Arya Stark – onnistunut tarina

Night Kingin kohtaloksi koitui lopulta Arya Stark. Tämä on mielestäni yksi sarjan onnistuneimpia juonenkäänteitä. Hyvin monet fanit olivat vihaisia tästäkin, sillä selvästi tarinan ”sankareiden” eli Jonin tai Daeneryksen olisi pitänyt saada tuhota hänet. Todellisuudessa ilman tätä ratkaisua koko Aryan tarina kouluttua Kasvottomaksi olisi ollut merkityksetön. Hän harjoitteli usean kauden ajan täydelliseksi tappajaksi ja silti katsojat olivat ymmällään, miten Arya muka onnistui tehtävässään.

Arya ei lopulta myöskään suistunut Hurtan lailla täysin koston tielle eikä hän tappanut Cerceitä. Night Kingin tappamisen jälkeen Aryan merkitys sarjassa oli ehkä hieman häilyvä, mutta hän toimi erinomaisena väylänä näyttää, millaista sota on siviilin silmin.

Arya lähti veneellä tutkimusmatkalle Länteen sarjan lopussa

Cersei ja Jaime – rakastavaiset loppuun saakka

Jaimen hahmokehitys oli yksi sarjan vaikuttavimmista. Hän kehittyi täysin itseriittoisesta ja kylmätunteisesta tappajasta empaattiseksi ja katuvaksi hahmoksi, joka halusi korvata tekemänsä vahingot. Viime hetkellä hänkin kutistui takaisin niihin mittoihin, joista hän lähti kasvamaan ensimmäisellä kaudella.

Jaime oli jo hylännyt Cersein ja rakastunut Brianneen, mutta kuultuaan Daeneryksen suunnitelmasta hän päätti lähteä pelastamaan rakastamansa siskon. Lopulta hän sai kuolla siellä missä halusikin, mutta lähtöruudussa. Mitä meille jäi Jamiesta käteen (pun intended)? En ole varma.

Cersei oli hieno hahmo koko sarjan ajan ja pelkästään hänen juonistaan voisi kirjoittaa gradun. Viimeisellä kaudella hän ei kuitenkaan ollut kuin raskaana. Raskaus sekin jäi jotenkin irralliseksi aiheeksi: miksi siitä lopulta edes mainittiin? Se ei johtanut mihinkään.

Cersei sai lopulta kuolla rakastamansa miehen syleilyssä. Monet fanit kai halusivat hänen kokevan jonkin hirveän kohtalon. Luin kuitenkin jostakin, että on melko runollista, että Cercei rusentui juuri palvomansa vallan alle, kirjaimellisesti. Hänen linnansa oli vallan keskus ja se satoi hänen päälleen. Ironista on myös se, että juuri Cersein ja Jaimen kuolema oli se viimeinen niitti, joka sai Tyrionin luopumaan Danysta.

Cersei murtui paniikkiin ja kyyneliin ennen kuolemaansa

Tyrion – epäonnistunut koura

Tyrion on katsojien ikisuosikki enkä ole kuullut hänen osuudestaan juurikaan negatiivista palautetta. Toivoin hänen selviävän hengissä ja niin kävi. Tyrionin elämä ei ollut helppo ja koko sarjan ajan hän joutui kestämään entistä pahempaa tuskaa, löytäen lopulta ratkaisun Daeneryksestä. Kun tämäkin lopulta petti Tyrionin, kaikki oli menetetty. Viimeinen niitti ”Peikolle” oli kuitenkin hänen veljensä ja jopa vihaamansa siskon kuolema. Ilman näiden menetystä Tyrion olisi saattanut katsoa jopa Kuninkaansataman tuhon sormien läpi, vaikka se olisi vaivannut häntä ikuisesti.

Lopulta Jaimen ja Cersein kuolema ajoi välillisesti Jonin tappamaan Danyn. Ilman Tyrionin epätoivoista järkipuhetta Jon ei olisi välttämättä tehnyt niin kuin teki. Tavallaan Tyrionin hahmokehitys olisi voinut päättyä myös tämän kuolemaan, mutta hänen rangaistuksensa oli runollisempi. Hän sai jatkaa kouran tehtävässä, jälleen uudelle kuninkaalle, toimittamassa aina uudelleen niitä töitä, jotka toivat hänen elämäänsä eniten tuskaa.

Tyrion on järkyttynyt Danyn tekemästä tuhosta

Daenerys – Tulta ja verta

Jotta tästä postauksesta ei tulisi aivan epäinhimillisen pitkä, pitäydyn nyt Danyn osalta vain sarjan kahdessa viimeisessä jaksossa. Itselleni oli selvää, että Hullun kuninkaan tyttärestä tulee Hullu kuningatar, sitä on pohjustettu ensimmäiseltä kaudelta saakka. Monet faneista ovat sitä mieltä, ettei muutos Danyssa ollut realistinen, mutta minusta oli. Hän oli menettänyt kaiken, eikä pelossaan ja menetyksessään osannut olla enää sarjan alun kaltainen vapahtaja. Hän vapautti Westerosin ainoalla tavalla jolla enää pystyi: tuhoamalla, sillä rakkauden kaltaisiin tekoihin hänellä ei ollut enää yksinkertaisesti voimia tai halua.

Danyn päätöksissä on parin kauden ajan tietysti ollut epäloogisuuksia, mutta hänen hahmonsa ja kehityksensä onnistui minusta hienosti. Se, että hän kuoli aivan rautavaltaistuimen eteen puukko sydämessään oli yllättävä ja hieno ratkaisu.

Geroge R. R. Martin on sanonut, että hänen kirjasarjansa käsittelee lopulta ihmisten konfliktia: keskenään ja itseään vastaan. Siksi kuolleiden armeija ei ollut todellinen päävastustaja. Ja myös tästä syystä Daeneryksen kehitys onnistui hienosti: hän symboloi näistä konflikteista molempia.

Daenerys saapui Westerosiin toiveikkaana

Jon – vapahtajasta rivimieheksi

Joniin liittyi alusta saakka erikoisuutta. Hänen hurjasutensa oli valkoinen, hänen syntyperäänsä ympyröi mysteeri ja äpäryys aiheutti miehen elämään paljon vastoinkäymisiä. Jon on erinomainen johtaja ja henkilö, josta muut pitävät vaivatta. Siksi hän olisi ollut hyvä kuningas. Jon ei halunnut valtaa, mutta sai sitä joka tapauksessa yhä uudelleen: ensin Muurilla Yövartiossa, sitten Pohjoisen kuninkaana ja osittain sitten rautavaltaistuimen todellisena perijänä.

Olisi ollut loogista, että Jon olisi päätynyt valtaistuimelle, vaikkakin haluttomasti murhattuaan ensin rakastamansa naisen velvollisuuden tähden. Olen sen verran romantikko kuitenkin, että minusta Jonin olisi pitänyt olla kuningas. Hänen loppuratkaisunsa oli minulle kaikkein vaikein: murhattuaan Danyn Jon päätyi kuningas Branin armahduksella takaisin Muurille, missä hänestä tuli Muurin 1000. komentaja. Tavallaan ymmärrän tämän päätöksen, tavallaan en ollenkaan. Liian moni hahmo päätyi sinne mistä hän lähti. Olisin Jonin kohdalla kaivannut katharsiksen, jonkinlaisen puhdistumisen tai toivon syttymisen, helpotuksen. Sitä ei kuitenkaan tullut. Omassa velvollisuudentunnossaan rypevä Jon rypi siinä loppuun saakka, johdattaen viimeisessä sarjan kohtauksessa villit takaisin Muurin pohjoispuolelle.

Koko valtavan tärkeä juonikuvio Jonin todellisesta nimestä ja perimästä kutistui hahmon lailla pelkäksi juonivälineeksi. Koko tämä sankarillisen oikeudentajuinen vapahtaja päätyi lopulta viimeisellä kaudella tavalliseksi rivimieheksi, jonka henkiin heräämisen merkitys olikin lopulta vain surmaavana kätenä toimiminen.

Jon päätyi takaisin Muurille

Lopuksi

Minulla on tunne, ettei George R. R. Martin koskaan saa kirjasarjaansa valmiiksi. Hän ei varmasti ole välttynyt kuulemasta sarjan saamaa palautetta ja uskon, että vaikka sarjan tekijät ovat ottaneet omat vapautensa, on loppu kirjoissa suunniteltu suhteellisen samanlaiseksi. Dany polttaa varmasti Kuninkaansataman myös kirjoissa ja Jon lopulta surmaa hänet. Miten kaikki ennustukset Valon prinssistä ja muista mystisistä seikoista saadaan juoneen mukaan, siitä en ole varma. Toivon vain todella, että jos kirjat todella ilmestyvät Jon saa ansaitsemansa lopun jossakin muualla kuin Muurilla ja valtaistuimelle astuu joku muu kuin Bran. Miksei vaikkapa Night King itse.

Huolimatta niistä ongelmista, jotka olen tässä postauksessa osoittanut, Game of Thrones on suosikkisarjani koskaan ja rakastan sen jokaista jaksoa. Koen vähän samanlaista surua nyt ohjelman loputtua kuin koin hyvästellessäni pitkäaikaisen ystävän. Nämä vuodet ovat antaneet mahdottomasti. Kiitos, Game of Thrones. Kiitos kaikesta.

Sarjarakastuja-asteikolla 10/10
IMDb-asteikolla 9,5/10
Tags

Related Articles

Close