Sarjarakastuja

Netflix-uutuus Sabrina – Pimeällä puolella (2018) haastaa patriarkaatin

Yli kuukauden kestänyt flunssa ja työkiireet saivat aikaan sen, etten ole ehtinyt arvioida yhtä syksyn mielenkiintoisimmista ohjelmista. Netflixiin oli juuri ilmestynyt Sabrina – Pimeällä puolella, kun jouduin jäämään sairaslomalle. Vietin sitten kaksi päivää patjalla olohuoneeni lattialla ja katsoin sarjan reilussa vuorokaudessa.

Varmasti suurin osa teistä muistaa Sabrina-teininoidan vuosituhannen vaihteesta. Itse en katsonut sarjaa, mutta tiedän sen olevan aika perinteinen sitcom: valmiiksi naurettuja huonoja vitsejä ja helposti pidettäviä hahmoja muttei kunnon juonta. Käsittääkseni Sabrinan taikalemmikkikissa Salem oli monien katsojien suosikki, sillä sen huumori oli oikeasti hauskaa ja ilmeisesti vähän mustaa ja ironista.

Moni on varmasti rinnastanut Sabrinan uuden version tähän mielikuvaan, eikä siksi anna edes ajatuksen tasolla tälle Netflix-uutuudelle mahdollisuutta. Se kyllä silti ehdottomasti kannattaisi. Sabrina oli todella viihdyttävä ja kiva sarja, mutta enemmänkin kauhun ja draaman genreen menevä. Komediaa sarja ei missään nimessä ole.

Sabrina Spellman (voi näitä nimivalintoja, huoh) on juuri täyttämässä 16 vuotta. Tähän mennessä hän on elänyt melko tavallista teinin elämää: käynyt lukiota, hankkinut ystäviä ja alkanut jopa seurustelemaan. Sabrina ei kuitenkaan ole täysin tavallinen vaan puoliksi noita. Jokaisen taikavoimia käyttelevän on otettava kaste, jotta he vahvistuisivat ja tulisivat osaksi taikavoimaisten yhteiskuntaa. Sabrinaa tämä initiaatioriitti odottaa syntymäpäivänä, joka lähestyy kovaa tahtia. Kunnolla noidaksi rupeamisessa on kuitenkin pari ongelmaa. Hän ei saisi enää tavata kuolevaisia ystäviään tai poikakaveriaan. Lisäksi kasteeseen kuuluu niinkin pieni seikka kuin se, että oma sielunsa pitää luovuttaa Paholaiselle.

Feministinen Sabrina patriarkaattia vastaan


Minusta oleellisinta tässä sarjassa on se, kuinka feministinen se on erityisesti alussa. Rinnakkain ovat moderni nykymaailma ja vanhanaikaiselta vaikuttava taikamaailma. Noidat luovuttavat aina sielunsa Paholaisen käsiin ja Paholainen on mies. Heillä ei ole enää täyttä vapaata tahtoa, mutta he saavat paholaiselta vastineeksi suojelua ja valtaa. Suhde Paholaiseen on tietysti palvova ja ainoa todellisen rakkauden muodostuma. Noitien maalliset johtajat ovat miehiä ja naisten on toteltava heitä.

Paholaista palvotaan noitien yhteiskunnassa

Sabrina ei hyväksy rivien välissä virnistelevää patriarkaattia vaan taistelee sitä vastaan kynsin ja hampain. Taistelu noitien vanhoja barbaarisia rituaaleja vastaan, heidän oikeuksiensa puolesta ja oman vapaan tahdon säilyttämisestä on vahva, mutta feministinen kamppailu yltää myös kuolevaisten maailmaan. Öykkäripojat kiusaavat, pahoinpitelevät ja jopa seksuaalisesti ahdistelevat Sabrinan selvästi muunsukupuolista (tai trans) ystävää vapaasti, sillä lukion rehtori ei lotkauta korvaansa valituksille. Tämän mielestä “pojat ovat poikia” ja kannustaa toksista maskuliinisuutta uhkuvaa käytöstä myös itse.

Sabrina perustaakin lopulta ystäviensä kanssa WICCA-nimisen tyttöjen (ja ehkä vähän kaikkien) oikeuksia puolustavan ryhmän. Hän myös jatkuvasti kapinoi kasvattajiaan vastaan; he ovat Sabrinan tätejä ja hyvin sitoutuneita Saatanan patriarkaaliseen yhteiskuntaan ja sen toimintaan. Tätien ja Sabrinan väleissä on nähtävissä myös ihan perinteistä aikuiseksi kasvamisen tuskaa ja kasvattamisen haastavuutta.

Feminististä ainesta oli hirvittävän paljon, vaikkakin se väheni loppua kohti. En halua kertoa liikaa, etten spoilaa koko sarjaa, mutta tämän päälle liimatumpaa patriarkaatin vastustamista en ole teeman tasolla varmaan koskaan nähnyt.

Sabrina ihmisystäviensä seurassa

Sarjan heikkoudet


Sarja on parhaimmillaan kammottava ja kutkuttava, huonoimmillaan se kompastuu sarjatuotantojen tyypillisiin ongelmiin sekä on melko tylsä. Minua häiritsee vietävästi se, mikä käy monien erityisesti fantasiaohjelmien mutta myös monien muiden sarjojen tuomioksi: kaikki juonenkululle oleellinen löytyy lähimetsästä tai samasta kerrostalosta. Ymmärrän kyllä, miksi Salkkareissa Kalle on Helsingin ainoa lääkäri ja kuinka olemassa on vain se yksi tietty hotelli tai kahvila koko pääkaupunkiseudulla, mutta luulisi isojen sarjatuotantojen yrittävän vähän enemmän. Ei Netflixiltä rahaa puutu, joten näin toimiminen on valinta tai laiskuutta.

Sabrina – Pimeällä puolella -sarjassa mystiseksi ja jännittäväksi maalailtu taikakoulu löytyykin aivan parin kilometrin päästä, polku Helvettiin kulkee paikallisen kaivoksen läpi ja kaikki noitaelämässä tarvittavat rituaalit kuuluu suorittaa juuri läheisessä metsässä, josta löytyvät tarpeen vaatiessa niin ikivanhat portaalit kuin taikapuutkin. Tämä on suuri harmi, sillä itselläni se kahmaisi ison osan mielihyvää muuten niin piristävän erilaisesta ja kutkuttavasta sarjasta.

Yleisesti


Hahmot ovat ihan hyviä ja Sabrinan näyttelijä Kiernan Shipka menee kyllä hyvin 16-vuotiaasta, sillä on vielä itsekin alle parikymppinen. Itselleni jäi epäselväksi, miksi toinen Sabrinan kasvattitädeistä puhui brittiläisittäin kun toinen oli selvästi yhtä yhdysvaltalainen kuin kaikki muutkin sarjan hahmot. Huolimatta miljöön rajoittuneisuudesta, kaikki näytti kyllä hienolta ja jälleen kerran pidin kovasti siitä, miten Paholainen oli tässä sarjassa kuvattu. Sarjarakastujan historian ensimmäisessä julkaisussa arvostelin Lucifer-sarjan, jossa jouduin pohtimaan samoja teemoja, jolloin petyin Paholaisen kuvaukseen. Voit lukea siitä täältä. Sabrinan tapauksessa Saatana oli oikeasti pelottava eikä ihminen laisinkaan. Hyvä valinta tässä yhteydessä.

Tämä sarja kannattaa katsoa! Se käsittelee ajankohtaisia ja tärkeitä teemoja hyvin silmäänpistävästi ja tarjoaa myös täysin uudenlaista viihdykettä katsojilleen kuin alkuperäinen versionsa. Jännittävä, pelottava, liikuttava ja ihan hauskakin. Katso ainakin ensimmäinen jakso ja vakuutu itse.

Sarjarakastuja-asteikolla 8.5/10
IMDb-asteikoilla 7.9/10
Tags
Close