Sarjarakastuja

Nykyajan supersankaritarina: The Umbrella Academy (2019–)

Supersankarigenre elää kukoistuskautta, eikä loppua näy. Marvel Cinematic Universen aloittama huuma on alkanut näkyä sarjakentällä, eikä ihme: supersankaritarinoille on nyt tilausta. Marvel itsekin tuotti vastikään lopetustuomion saaneet Jessica Jonesin, Luke Cagen ja The Punisherin. DC:n Watchmen ilmestyy sarjana tänä vuonna. Sitten on tietenkin tämä The Umbrella Academy, Netflixin villikortti.

Vaikka nykyaikana supersankarit ovat kuumaa kamaa, kyse ei kuitenkaan ole ehkä aivan  samanlaisista urhoista kuin (DC:n) Supermies on. Kryptoniitti oli eräänlainen heikkous, mutta nykyajan populaarikulttuurin sankarit ovat oikeasti ihmisiä, tai pikemminkin inhimillisiä. Heillä on hyvin samankaltaisia ongelmia kuin suojelemillaan kansalaisilla ja jopa heidän persoonassaan ja moraalissaan on parantamisen varaa. En ehkä mielellään puhukaan siis supersankareista vaan pikemminkin ihmeellisistä yksilöistä.

Netflixin The Umbrella Academy (2019–) on tosiaankin ensivilkaisulta supersankarisarja. Vuonna 1989 kymmenet naiset ympäri maailmaa alkavat synnyttää. Omituista asiasta tekee se, ettei heistä kukaan ollut vielä aamulla raskaana. Miljardööri Sir Reginald Hargreeves hankkii huostaansa niin monta näistä ihmeellisissä olosuhteissa syntyneistä lapsista kuin vain pystyy. Lopulta hänen kattonsa alla niitä asuu seitsemän.

The Umbrella Academyn ihmelapset sekä heidän ottoisänsä Sir Reginald Hargreeves

Jos sarjavuosi 2019 alkaa tällaisella rytinällä, en malta odottaa, mitä kaikkea katsojille on luvassa kuukausien kuluessa. The Umbrella Academy on erinomaista tv:tä. Se on ohjelma, joka on nykyaikainen. Se on sarja, joka ei jää yhden genren vangiksi. Se on myös luomus, joka kuulostaa, näyttää ja tuntuu hyvältä.

Sarjan tausta

Kuuntelin nuorena hyvin innoissani My Chemical Romance -yhtyettä. Se on itse asiassa yksi harvoista bändeistä, joiden keikalla olen käynyt. Nykyisin yhtyeen musiikki ei ole enää itselleni sitä tyypillisintä, mutta olin heti kiinnostunut lukiessani netistä The Umbrella Academy -nimisestä tulevasta sarjasta, joka perustuu My Chemical Romance -bändin laulajan sarjakuviin. Gerard Way on luonut sarjakuvien maailman ja kirjoittanut tarinat, Gabriel Bá sen sijaan on kuvittanut teokset. Pelkäsin olevani yksin innostukseni kanssa, sillä My Chemical Romancella on ehkä jokseenkin vahva asema teinityttöjen suosikkina, mikä mm. Twilightin kohdalla osoittautui melko lailla koko brändin uskottavuuden tuhoksi. Yllätyksekseni huomasin kuitenkin, että sarjan traileria kehuttiin kaikkialla ja sitä kehuivat kaikki.

Unohdin nähneeni trailerin, kunnes muutama päivä sitten huomasin sarjan yllättäen ilmestyneen Netflixini etusivulle. Ilmoitin viettäväni koko viikonlopun sisällä, sillä en aikonut aikailla sekuntiakaan tämän tuotannon kanssa.

Numero 7 eli Vanya sekä perheen hovimestari Pogo

Sarjan hahmoista

Tarina alkaa siitä, kun The Umbrella Academyyn adoptoidut lapset palaavat kaikki lapsuutensa maisemiin. Heidän ottoisänsä on kuollut. Se alkuun vaikuttaisi normaalilta sydänkohtaukselta, mutta onko se sitä sittenkään? The Umbrella Academy yhdistää alusta saakka koomisella, mutta uskottavalla tavalla supersankaritarinaa, perhedraamaa, komediaa sekä murhamysteeriä.

Sisarusten välit tuntuvat heti alusta saakka aidoilta. He ovat suuri häiriintynyt, mutta toisistaan välittävä perhe, jonka jäsenillä kaikilla on oma (suuri) persoonansa. Jokaisella sisaruksista on myös erikoiskyky. Tai ei ihan kaikilla.

Itselleni suurin osa näyttelijöistä on tuntemattomia. Yhtä pääosista näyttelee kuitenkin Juno-elokuvasta tähteyteen ponnistanut Ellen Page, jonka suoritus on luonnollisestikin erinomainen. Mielestäni kaikki tekevät kuitenkin tasaisen hyvää jälkeä, eikä kukaan jää toisen varjoon. Yleisön suosikiksi on melko selvästi noussut perheen ailahtelevin jäsen, Klaus (Robert Sheehan), joka on narkomaani. Miehen kämmeniin on tatuoitu sanat HELLO sekä GOODBYE, eikä miehen toilailuille voi olla nauramatta. Tärkeimmäksi puoleksi nousee kuitenkin se, että jokainen hahmoista on rakastettava. Jokaiseen heistä voi samaistua. Jokainen heistä on jollakin tavalla vaurioitunut. Ja juuri siitä syystä omalla tavallaan hyvin kaunis. Pääosin myös sarjan vastavoimat eli ns. pahikset ovat onnistuneesti pyöreitä hahmoja eli moniulotteisia persoonia, joilla on omat toiveensa, pelkonsa ja tarpeensa.

Klaus ottoisänsä hautajaisissa

Soundtrackista

Sarjan soundtrack on silkkaa neroutta. Olen rakastunut sellaisiin sarjoihin ja elokuviin, jotka uskaltavat yllättää musiikkimaailmallaan. The Umbrella Academyn voisi jopa ajatella rakentuvan musiikin varaan; niin paljon taustalla soiva biisi tai sävelmä vaikuttaa kerrontaan. Musiikin merkityksen ymmärtää tietysti siitä, kuka koko idean on keksinyt.

Sarjan edetessä katsojaa hemmotellaan niin tutuilla klassikoilla kuin erikoisimmillakin kappaleilla. Jaksoissa soi mm. The Doorsia ja Queenia, mutta myös täysin uusia ja tuntemattomia kappaleita, joita googlasin samaan aikaan kuin katsoin näyttävää taistelukohtausta. Välillä katsoja saa nauttia myös upeasta klassisesta musiikista, erityisesti viulusooloista. Jokainen näistä kohtauksista sai karvat nousemaan pystyyn.

Pahikset Cha-Cha ja Hazel tuovat kohtauksiin mukanaan erinomaista musiikkia

The Umbrella Academyn ongelmat

Vaikka sarja on upean näköinen erikoistehosteineen ja erinomaisine näyttelijöineen, ja vaikka kokonaisuus on todella hyvin hallittu ja kutkuttavan näyttävä, ei The Umbrella Academy täydellinen sarja ole. Sen juonessa ja hahmoissa on ongelmia, jotka johtuvat käsikirjoituksesta. Sarjan idea on mainio, mutta toteutuksessa on omat ongelmansa niin kuin usein tämän tyypin tuotannoissa on. Käsikirjoituksessa päädytään myös tahtomatta sellaisiin kliseisiin, jotka ”kokenutta” katsojaa turhauttavat.

On ymmärrettävää, ettei superhenkilö voi jatkuvasti käyttää voimaansa, koska muutenhan hän olisi täysin ylivoimainen eikä tarinalle välttämätöntä jännitettä syntyisi. On kuitenkin epäuskottavaa, että supervoimin varustettu yksilö jättäisi hengenvaarallisessa tilanteessa käyttämättä voimaansa jostakin syvemmästä moraalisesta päätöksestä. Tällaisille tuotannoille on myös tyypillistä se, että tietyssä kohtauksessa täysin ylivoimainen henkilö ei yllättäen käyttäydy tai taistele ollenkaan vastaavasti seuraavassa tilanteessa. Tällaiset jutut ovat vähän hassuja, mutta genreä ajatellen ymmärrettäviä.

Juonen eteneminen myös hieman pysähtyy sarjan puolivälissä. Jaksot 5-8 voisi hyvin typistää yhteen tai kahteen kokonaisuuteen, sillä juonen junnaaminen paikallaan kävi välillä melko pitkästyttäväksi. Olen myös kuullut, että erityisesti alkuperäisen sarjakuvan ystävät eivät ole pitäneet tästä adaptaatiosta.

Yhteenveto

The Umbrella Academy ei ole suinkaan täydellinen sarja, mutta se loistaa kirkkaasti omassa genressään. Siinä on melkein kaikille jotain ja sarjan hahmot valtaavat katsojan sydämet. Katsoin itse sarjan kahdessa päivässä ja aloin katsoa sitä uudelleen, erityisesti loistavan ensimmäisen jakson vuoksi. Juonenkäänteissä on ennalta arvattavuutta, mutta loppu yllätti ainakin minut. Minun mielestäni The Umbrella Academy on erinomainen lisä supersankaritarinoihin ja genremurretun fantasia-scifin kenttään.

Sarjarakastuja-asteikolla 9.5/10
IMDb-asteikolla 8.3/10
Tags

Related Articles

Close