Suhdekaruselli

Photoshopattu elämä

 

Brunssi lauantaiaamuna.
Viikonloppu getaway Prahaan.
Skumppaa.
Lapset, jotka kirmaavat vitivalkoisissa kesämekoissaan omenapuun alla.
Aviomies, joka tekee töiden ohella maalaisromanttista sisustustavaraa. Koska vaimo haluaa.
Joka kerta, kun luen blogeja tai tuijotan instagramia, mieleni tekee huutaa Siskonpedin äidin tavoin

”Milloin meidän elämästä tuli näin helvettiä?!”

Juustoleipä räkänenäisen lapseni kädessä näyttää ankealta.
Kukaan ei ole imuroinut sohvan alta.
Omaisuus kulkee kympin henkkamaukka laukussa Chanelin sijaan.
En ole koskaan maistanut shampanjaa.
En edes tiedä, missä on Praha.

Älkää käsittäkö väärin.

Minä olen onnellinen perheestäni, työstäni ja siitä, että olen terve.
Osaan kyllä arvostaa sitä, että tuossa on jo paljon enemmän, mitä monilla on.
Silti kun selaa somea, tulee olo, että on riittämätön.
Ei ole hienoa taloa, autoa, matkoja, parisuhdetta tai tyrmäävää ulkonäköä.
Välillä tuntuu, että oma elämä on niin mitätöntä, että sitä häpeää.

Sitten tajusin; me phtoshoppamme elämämme.

Vähän pois tuolta, tuo saa näkyä enemmänkin.
Lisätään tuonne, peitetään tuo.
Monet blogit luovat illuusion siitä, että on olemassa täydellinen elämä.
Elämä, jossa lapset eivät piirrä tussilla seiniin, missä mies ei unohdu baarireissulle.

Kaikki on aivan täydellistä.

Ymmärrän, että kukaan ei halua kirjoittaa miten lapsille tekee mieli karjua vittusaatanaa.
Miten mies on saamaton idiootti ja tili huutaa miinuksella.
Mutta miksi kulissit ovat nykypäivänä niin tärkeitä?
Miksei voida näyttää niitä arkipäivän juttuja?
Järjellä kun ajattelee, niin kenenkään elämä ei ole täydellinen.
Miksi silti on niin suuri tarve luoda illuusio siitä?

Ja miksi minä teen sitä itsekkin?

Postaan someen ne highlihgtit elämästä.
Pomon kehut, lapsen saavutukset, onnistunut ateria, ihanat treffit.
En kerro, kun elämä potkii päähän niin, että voisi käpertyä viltin alle ja jäädä sinne.
Kerron, miten olen käpertyneenä viltin alle teemuki kädessä ja fiilistelen pimenevää iltaa.
Koska se kuullostaa paremmalta.

Koska ehkä, jos kerron sitä tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta.

 

’Till next time,

Lulu 

Tags
Close