Musiikki

Demojumalat – Kolmen Keisarin Liitto – Twin Flame – Naakan Kosto

 

Kolmen Keisarin Liitto – Maantie

”Jyväskyläläinen Kolmen Keisarin Liitto -yhtye on julkaissut uutta musiikkia tulevalta pitkäsoitoltaan. Maantie-niminen biisi kertoo varsin ajankohtaisesti suomalaisen miehen taistelusta ongelmiaan ja yhteiskunnan paineita vastaan. Yhtä aikaa kappaleen kanssa julkaistavalla videolla perisuomalainen pukumies vetää perässään kivirekeä, kuin kulkisi viimeisellä matkallaan. Kaukana taivaanrannassa näkyy kuitenkin positiivinen tulevaisuus.”

Zeus:
Meikä kyllä sanoo, että JUMALAARE! Jyskylässä osataan. Tämä on aika hieno kokonaisuus!
Hercules:
Alun eeppiset kitarat ja upeat stemmat antaa odottaa hyvää, eikä turhaan!
Hieno blues vivahde laulussa myös.
Zeus:

Mun on pakko sanoa, että jollain kaukaisella tavalla tuli jopa Miika Tenkulan (RIP) saundi kitarasta mieleen introssa, en tiedä miksi, mutta meikälle upposi tämä!

Hercules:

 

Tässä on tietty haikeus, mutta myös toivo. Saundit on kovat!
Zeus:

On. Videokin on hieno. Puhuttelee suomalaista miestä. Itse asiassa mulla tulee tästä biisistä mieleen se pikkareita kosteuttava kalju mies. Sano nyt mikä sen nimi on. Vetää akkarilla jokaisen naisen mukanaan?

Hercules:
Suomalainen sisu tuli mieleen! Petteri Sariola?
Se kitaristi siis. Vetää ainakin vitusti.
Zeus:
Eiku siis tarkotin yleisesti tosta biisistä. Se hemmetti.. Pakko kirjoittaa Googleen. Kirjoitin hakusanaksi:  ”Kalju trubaduuri” – Ensimmäinen ehdotus oli Mikko Alatalo.
Hercules:
Aaaahhahhahaa. 
En kyllä tiedä äkkiseltään.
Zeus:
No, antaa nimen olla. Palataan tähän. Tämä voisi mun mielestä helposti soida Suomipopilla ja jopa Iskelmällä!
Hercules:
Niin voisi! Biisistä ei puutu niinku mitään, vaikka ei mun leipälaji tämä tyyli olekaan.
Zeus:
EI ole mullekkaan se läheisin genre, mutta tässä on kovaa kamaa! Meikä antaa täydet 5/5
Hercules:
Kyllä, 5/5!
—————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————-

Twin Flame – Your Life Has No Meaning

Hercules:
Twin Flame. Vahvasti takatukkainen, kasari saundi murisee ensinuoteista lähtien. Laulun sisääntulo vahvistaa kuvitelmani.
Zeus:
Hmm. Joo. Tää oli aika siisti biisi kyllä. Aluksi ajattelin, että vittu mikä saundi. Kitara kuulosti aika perseeltä, mutta.. Okei tää on demo – On muuten jampat kuunnellut Alice In Chainsia ja Nirvanaa!? Veikkaisin ainakin. Bändihän kertoi itsestään seuraavaa: ”Bändi o trio, ja odotukset kovat.”
Hercules:
Velvet Revolver! Se tuli tästä ensimmäisenä mieleen, eikä huonolla tavalla.
Mietin hetken mikä, mut se.
Zeus:
Joo. No tuokin toki. Itse laulusta hain Paul Stanleytä.
Hercules:
Nuo laulun venytykset on Scottia kyllä tosi paljon. Paul on vähän korkeempi.
Zeus:
Lasi viiniä liikaa. Layne Staleytä toki tarkoitin. Olin taas liian nopea.
Hercules:
No joo, olisihan pitäny tajuta, kun Alicesta puhuit. On kyllä vivahteita. Yksinkertaista, menevää räimettä. Kitarasaundi jos olisi vähän vähempi diskanttinen, olisi kovempi!
Zeus:
Totta. Mutta demo on demo. Toki kämpilläkin nykyään saisi saundia hiottua. Vähän ehkä tekemistä vielä, mutta kyl tää helposti on 3/5. Ehkä jopa enempi jos mukana olisi enemmän omaa tyyliä, eikä niin muita muistuttavaa.
Hercules:
Nimenomaan toi, että saisi hiottua paremmaksi. Mutta onko tämä ollut tavoite, en tiedä. Lisää omaperäisyyttä kyllä huutelisi riffikiertojen kanssa. Minulta vahva 3,5/5!
—————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————-

Naakan Kosto – Leipää, kakkaa ja varastettu luomuomena

Zeus:
Otettaisiinko tänään viimeiseksi Naakan Kosto – Leipää, kakkaa ja varastettu luomuomena.
Kertovat itsestään näin – ”Soitetaan sossupunkkia moniäänitaktiikalla ja kaiken maailman kikkailuja välttämällä. Suoraan siitä, mistä aita on matalin ja mukavin.”
Tää on.. No aika härkänen. Perus ränttänttää punkkia. Ei oikein lähde. Paitsi, että mä oon heikkona vihaisiin naisiin!
Hercules:
Nostalgiaa mulle tuli ensimmäisenä, omat ekat ”kunnon” bändit, kun LAMFia kuunneltiin ja soiteltiin. Peruspunkkia, naislaulaja plussaa. Ainoa, että laulussa saisi artikuloida selvemmin. Ja selvempänä ????
Zeus:
On tuossa jotain, mutta mulla kävi sillä tavalla, että hain soimaan Takiaisen kaiuttimiini. Sen tämä orkesteri aiheutti. Mulla ei tästä ole oikein sanottavaa.
Hercules:
Tuskin tullaan isommin kuulemaan bändistä, aika perusmouhoamista. Saundit ihan jees loppujen lopuksi, silti tulee hukkumaan verkon syövereihin.
Zeus:
Mutta ei nyt aivan läjään haukuta. Ainakaan itse en sitä tarkoita. Musiikki on harrastuksista parhain. Muusikot saavat myös.. No saavat paljon paremmin kuin vaikka roudarit.
”Soitetaan sossupunkkia moniäänitaktiikalla ja kaikenmaailman kikkailuja välttämällä. Suoraan siitä, mistä aita on matalin ja mukavin”
Hercules:
Joo ei mitään lynkkausta. Oikein menevää varmasti kyseisen genren diggaajille.
Zeus:
Nyt muuten täytyy mainita, että tätä punk-rokkia voi tehdä monella tavalla. Joko hyvin tai sinnepäin. Hitto kun menee syvälliseksi. Mää toivon, että nämä gimmat jatkavat omalla tiellään ja näyttävät meille persettä, olemalla listaykkösiä jonakin päivänä. Meikä antaa kyllä tälle 2.5/5 Kaikki pisteet tulevat siitä, että vihaisia naisia tarvitaan enemmän ja tässä oli sitä.
Hercules:
Tämä oli jokseenkin hyvin tuotettua, ei pelkkää autotalliräimettä. Naiset vihaisena eivät tosiaan ole mun ykkösjuttu, lähinnä naurettavaa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Perse on aina perse, niitä miehet haluavat nähdä! Nostalgian tunteesta ja ok tuotetusta johtuen, 2,5/5!
Tags

Related Articles

Close