Musiikki

Hautajaisyö – Unohdetut

Vuonna 2014 nimensä REDEYEstä Hautajaisyöksi muuttaneen yhtyeen eilen julkaistu single, Unohdetut on pitkän linjan muusikkojen esinäytös tulevasta. Yhtye on ollut kasassa jo vuodesta 2006, eikä pitkää taivalta voi olla huomaamatta. Työ on tehty hartaudella ja huolella, Hautajaisyön vokalistin Janne Partasen kuvailee ja lupaa, ”Kauneinta ja synkintä Hautajaisyötä koskaan. Päästettiin kitaristit irti ja jätkät veti tiukat soolot kappaleelle ja värvättiin toveri Tomas Ahlroos vetämään kertosäkeeseen semmoset hevihuudot, että heikompia hirvittää. Uusi levy tulossa tänä vuonna!”

Singlen nimikkobiisi jyrähtää korville trash metallille tyypilliseen tapaan, mutta ensimmäisestä örähdyksestä tunnistaa että kyse ei ole pelkästään siitä. Laulu kuulostaa tulevan syvältä jostain ihmismielen primitiivisemmästä osasta, kunnes vieraileva vokalisti, Omniversumin Tomas Ahlroos aloitaa laulun. Ikävä kyllä raskaan örinän jälkeen sen jalkoihin jää korkealta ja kovaa tyylinen puhdas laulu. Julkaisun toinen kappale, Kuusikymmentäkaksi, on tuttu kappale jo viime vuosikymmeneltä. Tämä cover kappale on huomattavasti alkuperäistä versiotaan raskaampi, kitarat pauhaavat, laulu jyrisee ja tällä kertaa Ahlroosin laulukin nousee esille ja nostaa karvat kädessäni pystyyn. Junttaavat riffit, tiukka tahti ja elämänilon menettänyt tunnelma tekee työtään ja saa pääni nyökkäilemään hyväksyvästi.

Kokonaisuutena tämä sinkku on rautaa, kappaleet on valittu koukuttamaan ja jäämään odottamaan lisää hyvää. Raidat tukevat toisiaan, mutta ne eivät kuitenkaan ole edes samasta puusta veistettyjä. Nimikkobiisin kevyempi ote lupailee suuria tulevalta levyltä, vaikka puhdas laulu tuntuikin hieman irralliselta ja Kuusikymmentäkaksi oli mielenkiintoinen, mutta toimiva valinta cover kappaleeksi.

Henkilökohtainen arvio – 4,5/5
Genressään – 4,5/5

Tags

Related Articles

Close