Musiikki

Whatevermen – Another Mind’s Disaster

Whatevermen, jyväskyläläisoululainen 2014 perustettu duo soittaa indie rock/grunge pop vaikutteista musiikkia.  Well, What Can I Say, He’s A Tall Guy-EP julkaistiin kesäkuun 2015 lopussa, ja nyt seuraa jatkoa Another Mind’s Disaster kokopitkän muodossa, joka julkaistiin toissa päivänä. Aikaisemmin Diamond Jamissa musisoineet ja duona useita akustisia keikkoja vuosien varrella soittaneet kaverukset päättivät lähteä kokeilemaan musiikin tekemistä akustisesti kahdestaan ja hyvähän siitä tuli.

Laittaessani levyn soimaan, tulvii hyvä fiilis välittömästi musiikista. Bluesmainen vivahde rockiin saa jalkani naputtamaan lattiaa ja olen heti mukana menossa. Avausraitana toimiva levyn nimikkobiisi on rauhallinen, rento, sekä tarttuva. Yleensä voimakas vibra laulussa saa sen helposti kuulostamaan lähiöpubin karaokelta, toisin kuin Santeri Karppisen suusta. Nyt siitä tulee mieleen Townes Van Zandtin country henkinen rock. Levy virtaa eteenpäin samalla rennolla otteella useamman kappaleen verran, kunnes Elram Day osuu vastaan. Kappale onkin jo virkeämpi, mutta jatkaa samalla vaivattoman kuuloisella otteella. Laulu ja kitara tekevät sujuvaa yhteistyötä ja en voi olla nyökyttelemättä päätäni, välillä jopa raskaankin kuuloisten riffien tahtiin. Yhtäkkiä minut yllättää surffirokistakin tuttu sähkökitaran soundi,  ja kylmät väreet juoksevat kyljissäni.  Letkeä Moonshine taas tuo mieleeni syvän etelän, aihealuettaan myöten. Biisin kitarointi on täynnä pieniä koukkuja, olematta kuitenkaan brassailevaa ja soolokin on kuin Eric Claptonin kulta aikojen tuotoksista. Kuunneltuani levyn läpi, kuuntelen sen uudelleen, sillä tämä saa todella hyvälle tuulelle.

Albumi on niin tyylillisesti, kuin soitannollisestikin täysin yhteen hitsattua. Laulu sopii kappaleisiin saumattomasti ja nämä ovatkin yhtenäisiä, olematta kopioita toisistaan.  Vaikka kuuntelin levyn useasti, en keksinyt muutettavaa. Sen sijaan koko paketti kuulosti paremmalta jokaisella uudella soittokerralla, pakko myöntää että ensimmäiseksi levyksi nämä miehet ovat tehneet loistavaa työtä!

Henkilökohtainen arvio – 5/5
Genressään – 5/5

Tags

Related Articles

Close