Viihde

Ylikiiminkiläiset maalaispojat lähtivät harrastamaan urheilua Oulun kirkkaisiin valoihin

Oulun lähettyviltä, Ylikiimingin Juopulin kylältä tulee joukkio aikuisia miehiä, jotka halusivat urheilla yhdessä.

Vuonna 2007 Heikki Vimpari sai serkkupoikiensa kanssa saunailtaa viettäessä ajatuksen, jossa alettaisiin yhdessä liikkumaan pelkän kaljoittelun lisäksi.

Tästä lähti liikkeelle tarina nimeltä Juopulin JuJu Ry joka rekisteröreitiin viralliseksi huhtikuussa 2011.

Juopulin jujuun lähti ensialkuun mukaan serkuksia jotka toivat mukanaan joukkoon puolisoidensa sukulaisia. Vimpareita joukkueessa onkin ollut kokoonpanossa parhaillaan seitsemän kappaletta. Pieni porukka kasvoi sopivan kokoiseksi jolla pystyi pelaamaan niin jalkapalloa kuin salibandyäkin.

Juopulin JuJun pelaajia lämmittelemässä ennen ottelua. Kuva: Arto Vimpari

Aiemmin Juopulin juju treenasi salibandyä Oulussa kerran viikossa sekä kesäisin jalkapalloa kelien salliessa. Vuodelle 2017 joukkue jätti vakiotreenivuoron pois ja porukka käy satunaisesti treenailemassa.

Salibandyssä joukkue on pelannut Kiekko-Haukkojen järjestämää Merikoskiliigaa sekä myöhemmin KHL -sarjaa vuodesta 2010 kuten myös jalkapallossa vuodesta 2011.

Juopulin JuJun vaihtopenkillä odotetaan loppusummeria. Kuva: Arto Vimpari

Joukkueen GM Heikki Vimpari kertoo harrastuksen mukavuuksista. ” Onhan se mukava ukkojen kanssa tehdä muutakin kuin lähetellä tekstiviestejä”.

Pelaamme tosissaan, mutta pilkesilmäkulmassa. Tärkeintä meille on että pidämme hauskaa ja pääsemme joskus pois kotoa hyvällä syyllä. Olisi kuitenkin mukavaa, että katsomossamme olisi enemmän naiskatsojia. Omat cheerleaderit olisi kova, kuten esimerkiksi kärpillä, Vimpari päättää nauraen.

JuJu oli lähellä päästä tuulettamaan maalia. Kuva: Visa Kinnunen

 

Tags

Related Articles

Close